Yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat parantuneet laaja-alaisesti keväästä niin liikevaihdon, tilauskantojen ja kannattavuuden kuin henkilöstömäärien ja vienninkin osalta. Etelä-Pohjanmaa erottuu vahvalla henkilöstökehityksellä, mutta kannattavuusodotukset ovat valtakunnallista vertailuarvoa matalammalla tasolla, vaikka liikevaihdon kasvuodotukset ovat vahvoja. Tiedot selviävät kauppakamarien syksyn suhdannekyselystä.
–Yritysten tunnelmien vahvistuminen laaja-alaisesti eri mittareilla viittaa siihen, että Suomen talouden kasvuvaihe on jatkunut syksyllä, ja tahti on pikemminkin kiihtymässä kuin hyytymässä, toteaa Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist.
Eroa Etelä-Pohjanmaan ja valtakunnallisten tulosten välillä näkyy erityisesti henkilöstömäärien kasvussa ja logistiikan kustannusten kasvussa. Maakuntamme vastaajien toimialat keskittyvät lähes yksinomaan teollisuuteen (44 %) ja palvelualoille (34 %).
Seuraavan puolen vuoden aikana liikevaihtonsa kasvua odotti valtakunnallisesti yli 42 prosenttia vastaajista, kun viime keväällä vastaava osuus oli 36 prosenttia. Laskua ennusti hyvin harva eli alle 14 prosenttia. Etelä-Pohjanmaalla tilanne on vielä optimistisempi, sillä liikevaihtonsa kasvua odotti yli puolet (52 %) vastaajista ja laskua odotti vain 4 prosenttia.
Osaajakysymykset nousevat keskiöön Etelä-Pohjanmaalla
Tuloksissa näkyy myös tulevaa rekrytointipainetta Etelä-Pohjanmaalla. Vaikka 60 prosenttia vastaajista odotti henkilöstömääränsä pysyvän samana, kasvua odottaa peräti kolmannes (34 %) ja laskua vain 6 prosenttia. Aiemmin suurimpana toiminnan rajoitteena koettu riittämätön kysyntä on laskenut keväästä lähes 20 prosenttiyksikköä ja tällä hetkellä ammattitaitoisen työvoiman puute koetaan yhtä suureksi (40 %) riittämättömän kysynnän kanssa. Ammattitaitoisen työvoiman puutteen koki esteeksi keväällä vain joka kymmenes vastaajista, joten muutos kevään tuloksiin on merkittävä.
–Oikeanlaisten osaajien löytäminen näyttää muodostuvan seuraavaksi ratkaistavaksi kasvuhaasteeksi alueemme yrityksille. Tarvetta työvoimalle löytyy, mutta oikeanlaiset osaajat puuttuvat yritysten rekrytointipoolista. Haaste on kuitenkin positiivinen siitä näkökulmasta, että yritykset ovat nyt valmiita kasvutoimiin ja uusia työpaikkoja saadaan auki, Etelä-Pohjanmaan viestintä- ja markkinointikoordinaattori Tomi Salminen mainitsee.
Yleisodotukset toimintaympäristön kehityksestä Etelä-Pohjanmaalla ovat myönteisiä (42 %) tai neutraaleja (44 %) ja heikkenemistä odottaa vain 14 prosenttia.
–Kun kyselyn kaikki osa-alueet kohonevat, eivät tulokset jätä erityisemmin tulkinnanvaraa suhdannekehityksen suunnasta, Appelqvist sanoo.
Logistiikan kallistuminen huolettaa yrityksiä maakunnassamme
Yritysten suurin kustannushuoli ensivuodelle on energian ja raaka-aineiden kohtuuhintainen saatavuus. Huoli korostuu Etelä-Pohjanmaalla selvästi valtakunnallista tasoa enemmän. Valtakunnallisesti sitä piti haasteena hieman yli puolet (51,7 %), kun Etelä-Pohjanmaalla peräti kolme neljästä vastaajasta (73,9 %). Huoli on suuri sillä ero toiseksi suurimpaan eli työvoimakuluihin (45,7 %) on merkittävä.
Suurin osa vastaajista kokee tiekuljetusten kallistumisen haitalliseksi yrityksensä kilpailukyvyn kannalta. Myös merirahdin hintojen nousu huolettaa, mutta lentorahdin hintojen nousun ei koettu vaikuttavan liiketoimintaan eteläpohjalaisvastaajien keskuudessa.
Kannattavuus plussan puolella
39 prosenttia vastaajista ennakoi kannattavuutensa paranevan seuraavan puolen vuoden jaksolla. Heikkenemistä odotti selvästi harvempi eli alle 23 prosenttia. Vastaavat osuudet olivat edellisessä kyselyssä noin 30 prosenttia ja 32 prosenttia, eli arviot ovat nyt tuntuvasti aiempaa myönteisempiä.
– Lähi-idän kriisin pitkittyminen on heijastunut energian hintoihin ja jossain määrin laajemminkin kustannuksiin. Sitä taustaa vasten on ilahduttavaa, että hintapaineista huolimatta myös yritysten arviot kannattavuuden kehityksestä kohenivat selvästi keväästä, Appelqvist sanoo.
Kauppakamarien talouskysely tehtiin 15.-17.9.2026 ja siihen vastasi 1145 eri kokoista yritystä eri toimialoilta ympäri Suomen. Etelä-Pohjanmaan kauppakamarin alueelta vastaajia oli 50. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse kauppakamarien jäsenyrityksiltä ja siihen on voinut vastata vain yhden kerran jäsenyritystä kohden.



