Suomessa on löydetty jälleen uusi sampo. Nyt ei jauheta kultaa, viljaa eikä suolaa, vaan dataa. Sampo on ristitty datakeskukseksi ja korsteenin tilalle on tullut halli täynnä palvelimia. Kun datakeskus ilmoitetaan rakennettavaksi kuntaan, alkaa tuttu seremoniallinen toiminta. Kunnanjohtaja virittää kravattinsa ojennukseen, elinkeinoväki etsii Fiskarsit nauhan leikkaamiseen ja poliitikot kertovat silmät kosteina, kuinka Suomen tulevaisuus on nyt turvattu ja vieläpä täällä kotikunnassa.
Miljardi-investointi, tekoälyä, digitaalista siirtymää ja vieläpä trendikästä vihreää kasvua. Siinäpä paljon tulevaisuutta samassa lauseessa – jopa niin, ettei vanhanaikainen bingoon rientävä ihminen tahdo perässä pysyä. Bakkanaalien jälkeisessä tilanteessa, vähän myöhemmin, joku sähkömiehen tapainen tyyppi astuu esiin pilaamaan tunnelman kysymällä: ”Mistä siihen otetaan sähkö?”
Olipa ikävä kysymys, koska sähköllä on vanhanaikainen fysiikanlakien mukainen ominaisuus – sitä pitää tuottaa suunnilleen samaan aikaan, kun sitä kulutetaan. Mega- tai gigawatti ei nimittäin tuleennu juhlapuheesta, eikä kantaverkko vahvistu siitä, että ministeri käyttää sanan ”investointi” seitsemän kertaa samassa tiedotteessa.
Fingrid arvioi Suomen sähkönkulutuksen kasvavan noin 85 terawattitunnista vuonna 2025 jopa 106–123 terawattituntiin vuonna 2030. Datakeskukset ovat yksi kasvun keskeisistä lähteistä. Siinä on muutama kilowattitunti enemmän kuin mummon vessan patterissa. AFRY on puolestaan tarkastellut tilannetta, jossa datakeskusten yhteenlaskettu sähköteho kohoaisi 2 500 megawattiin vuonna 2030. Kaksi ja puoli gigawattia, kun sähköstä aletaan puhua gigawatteina, ollaan jo todella kaukana siitä keskustelusta, sammutettiinko eteisestä valo yöksi.
Datakeskus itsessään ei ole ongelma
Datakeskuksia ei tietenkään pidä demonisoida. Niitä tarvitaan. Internet, pilvipalvelut ja tekoäly eivät pyöri pyhällä hengellä, vaikka lobbareiden markkinointipuheesta välillä sellaisen kuvan saakin. Lisäksi sähköjärjestelmän kannalta datakeskus voi parhaimmillaan olla myös joustava kuluttaja. AFRY:n laskelmassa 20 prosentin kulutusjousto vähensi kovimpia sähkön hintapiikkejä ja laski keskimääräistä markkinahintaa.
Siinäpä onkin koko asian ydin. Datakeskus ei itsessään ole ongelma. Tyhmästi rakennettu sähköjärjestelmä sen ympärillä sen sijaan voi olla ongelma. Jos Suomeen tuodaan valtavia uusia sähkönkuluttajia, samalla pitäisi huolehtia siitä, että tänne syntyy uutta tuotantoa, verkkoa, säätövoimaa ja kulutusjoustoa. Muuten suomalainen energiapolitiikka alkaa muistuttaa miestä, joka ostaa ensin kahdeksan sähkökiuasta ja vasta sen jälkeen huomaa, että päänallit sähkötaulussa ovat 25-ampeeriset.
Yle uutisoi AFRY:n laskelmasta, jonka voimakkaan datakeskuskasvun skenaariossa sähkön keskimääräinen vuosihinta voisi nousta noin kymmenen prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Laskelma perustui 2 500 megawatin datakeskuskuormaan ja oletti samalla sähköntuotannon kasvavan. Oletus on kuitenkin kaikkien erehdysten ja emämunausten äiti, kuten eräs elokuvatähti aikoinaan totesi.
Nyt, tuossa kohtaa, tavallinen sähkönkäyttäjä yleensä kiinnostuu digitalisaatiosta. Ei siksi, että hän haluaisi tekoälyn rustaavan runon vanhasta kollikissastaan, vaan siksi, että sähkölasku saapuu, kuin kuolema, edelleen hänen omalla nimellään.
Kuka lopulta maksaa?
Ihan heinäntekojärjellä nopeasti pähkäiltynä; sähköntuotannon ja verkkojen tulee kasvaa ennen kaikkea oikeassa tahdissa kulutuksen kanssa. Muuten käy suomalaisella tavalla ikävästi: ensin houkutellaan investointi, sitten rakennetaan. Nattaroinnin jälkeen huomataan ongelma. Seuraavaksi asetetaan työryhmä, joka tilaa selvityksen. Istutaan ja syödään lujasti kampaviineriä kahvin kera, niin että paketillinen Rennietäkään ei auta. Turataan selvityksestä tiekartta. Ja tiekartan lopputuloksena huomataan vuonna 2032, että sähköä olisi ehkä pitänyt tehdä lisää jo vuonna 2026. Sitten järjestetään seminaari tai useampia, tarjolla on taas kahvia ja kampaviineriä.
Datakeskuksista kannattaa siis iloita, jos ne tuovat Suomeen investointeja, verotuloja, lämpöä hyödynnettäväksi ja pysyvää taloudellista toimintaa. Mutta jokaisesta suunnitellusta jättikeskuksesta pitäisi kysyä ennen nauhanleikkuuta kolme yksinkertaista kysymystä: Paljonko se käyttää sähköä? Mistä sähkö tulee? Kuka maksaa tarvittavan sähköjärjestelmän vahvistamisen? Jos vastaukseksi tulee sana ekosysteemi = luonnoltaan verraten yhtenäisen alueen eliöiden ja elottoman ympäristön muodostamaa toiminnallinen kokonaisuus – kannattaa kysyä uudestaan.
Bitti se on merkillinen otus. Se on näkymätön, painoton ja liikkuu valon nopeutta lähentelevällä vauhdilla. Vaikka hengetön onkin niin, sähkömittaria se pentele osaa pyörittää vinhasti. Ja ellei sähköä ole, ei auta tekoäly, pilvipalvelu eikä miljardin euron serverihalli. Silloin bitti istuu pimeässä siinä missä me muutkin.
Hannu F.E. Takala
