Kirjaudu

Lappajärvellä maistuu kouluruoka

Lappajärven yhteiskoulun keittiön emäntä Susanna Isoperkkiö
–Meillä maistuu ruoka oppilaille hyvin. Riisipuuro on yksi suosikkiruoista ja sitä kysellään paljon, kertoo Lappajärven koulun emäntä Susanna Isoperkkiö.
Lappajärven yhteiskoulun keittiön emäntä Susanna Isoperkkiö
–Meillä maistuu ruoka oppilaille hyvin. Riisipuuro on yksi suosikkiruoista ja sitä kysellään paljon, kertoo Lappajärven koulun emäntä Susanna Isoperkkiö.
Tämä juttu löytyy myös
13.10.2026
osta
Lukuaika:
3–5 minuuttia

Juttu lyhyesti

Lappajärven kunnan säästötoimenpiteisiin kuulunut kouluruoan 10 000 euron säästö huolestutti kuntalaisia. Säästö kuitenkin syntyy siitä, että elintarvikkeisiin varattua määrärahaa jää kulutuksen mukaan tänä vuonna ylitse. Järviseudulla kouluruoka maistuu ja hävikki on pientä. Kouluilla valmistuu ruoka yhteensä noin 4 500 henkilölle. Lounaan hinta elintarvikkeiden osalta on 1–1,20 euroa per oppilas per päivä. Koulujen elintarvikehankinnoissa painottuu muun muassa nykyiset ravintosuositukset, sydänmerkki ja ravitsemuksellinen laatu.

Lappajärven kunnan säästötoimenpiteissä kouluruokaan kohdistuneet 10 000 euron säästöt huolestuttivat kuntalaisia, ja yhteydenottoja kuntaan tuli asian tiimoilta useita.

–Tiedotimme oppilaita ja huoltajia, että säästö ei näy ruoan määrässä tai laadussa. Säästö perustuu siihen, että vuonna 2025 elintarvikkeisiin varatuista määrärahoista jäi käyttämättä noin 20 000 euroa. Tänä vuonna 2026 elintarvikkeisiin käytetty määräraha kuuden kuukauden osalta on ollut hiukan alle 60 000 euroa. Koko vuodelle varattu määräraha on 132 935 euroa. Normaalilla, tasaisella kulutuksella tänä vuonna tulee säästymään tuo 10 000 euroa, kertoo Lappajärven sivistysjohtaja Tarja Puro.

Saman vahvistaa Lappajärven yhteiskoulun keittiön emäntä Susanna Isoperkkiö.

–Meillä on aina varattu elintarvikkeisiin ja kouluruokaan hyvin määrärahaa, ja sitä on jäänyt käyttämättä, koska määrärahavaraukseen ei ole tehty niin sanottua poissaolovähennystä. Eli olemme varautuneet siihen, että kaikki lapset, nuoret ja aikuiset ovat paikalla joka päivä.

Hävikkiä tulee lähinnä ylilyönneistä

Isoperkkiön mukaan kouluruoka maistuu pääsääntöisesti lapsille ja nuorille todella hyvin, ja hävikkiä syntyy suhteellisen vähän.

–On varmaan niitäkin oppilaita, jotka eivät juurikaan kouluruokaa syö. Ja on ruokia, joista pidetään enemmän ja vähemmän. Meillä oppilaskohtainen hävikkimäärä on 10–20 grammaa päivässä per oppilas, mutta hävikkiruokaviikolla ja riisipuuropäivinä jäädään alle 10 gramman. Hävikkiä tulee lähinnä ylilyönneistä. Esimerkiksi kun tullaan kouluun syömättä aamupalaa ja lounasaikaan on niin hirveä nälkä, että lautanen mätetään aivan liian täyteen. Ja kun maha sitten tuleekin täyteen vähemmästä, niin siitä tulee hävikkiä.

Koululaisille maistuvat niin sanotut kappaletavarat, eli nugetit, kalapuikot ja pinaattilätyt siinä missä riisipuuro, broileri- ja tonnikalapastakin. Kasvisruokapäivinä menekki on heikompaa kuin muina päivinä.

Haluatko lukea jutun ihan loppuun asti?
Tämä juttu on julkaistu
13.10.2026
ilmestyneessä näköislehdessä.
Jos et ole tilaaja voit ostaa näköislehden PDF muodossa ja lukea heti
Tilaaja:

Jaa Somessa