Vimpelin kirjasto ja vanhusneuvosto polkaisevat valtakunnallisen vanhusviikon innoittamana käyntiin tapahtumapäivät vimpeliläisille. Valtakunnallisena teemana on arjen kohtaamiset, ja tältä pohjalta on Vimpeliinkin järjestetty erilaisia tapahtumia ja kohtaamisia kylän omien esiintyjien voimin. Kaikki tapahtumat ovat maksuttomia, suurin osa niistä on kirjastossa. Ja vaikka kyse on vanhusviikosta, tapahtumiin osallistujille ei ole ala- eikä yläikärajaa.
Maanantaina 5. lokakuuta aloitetaan piknik-tapahtumalla kirjastossa kello 13. Vimpelinkin pieni kirjasto on kokoansa suurempi, onhan sillä käytössä koko maakunnan ja sen rajatkin ylittävät lainausmahdollisuudet. Eivätkä lainaukset koske vain kirjoja, sillä kirjasto on paljon muutakin: siellä voi lukea lehtiä, ja ne välittyvät myös kirjastokortin haltijalle Internetin kautta. On äänikirjoja, elokuvia ym. Kirjaston väki kertoo talon laajasta tarjonnasta ja tarjoaa pientä suuhunpantavaa. Omatkin eväät ovat piknikillä sallittuja. Välittämisen puuhun voi jättää terveisiä vimpeliläisille ja Vimpelistä välittäville; ja vaikkapa kertoa, mitä arkista apua tarvitsee, millaista apua voi itse antaa.
Tiistaina 6. lokakuuta Kirjoittamisen voimaa kirjastossa kello 13. Juha Vihriälä kertoo, mikä sai hänet laittamaan mietteitään kirjaksi ja internettiin, ja mitä kirjoittaminen hänelle merkitsee. Kirjoittajan työvälineenä on kieli, ja kielihän on siitä ihmeellinen asia, että sen avulla voi jäsentää mietteitään, ottaa kantaa ja sanallistaa tulevaa. Mihin tarkoitukseen Juha käyttää kieltä?
Tiistaina iltapäivällä on myös laavutapaaminen Määtilan pihapiirissä Sääksjärvellä kello 16 alkaen (alueella on esteetön pääsy, paikka on Sääksjärven entisen koulun takana, os. Pajatie 34). Opettaja-emäntä Terhi Honkonen kertoo, mistä pienen eläintilan toiminta alkoi ja millaisia kohtaamisia tilalla voi kokea. Laavulla voi tulistella ja arvuutella, mitä lampaan päässä liikkuu. Jos mielii lämmintä juomaa ja naposteltavaa, sitä on tarjolla pientä maksua vastaan. Samoin myynnissä on tilan kasvisvärjättyjä villalankoja ja -pohjallisia kenkiin. Muuten tilaisuus on maksuton. Kysy kyytiä tuttavaltasi, ellet omista autoa.
Keskiviikkona 7. lokakuuta yhteislaulua kirjastossa kello 14. Maritza Parkkinen ohjaa laulun avulla musiikin maailmaan. Paikalle voi tulla viihtymään, vaikka ei lauluihmisiä olisikaan. Maritzan seurassa mieli rentoutuu, vaikka ei oma sopraano tai basso ei niin kantaisikaan.
Samana päivänä järjestetään musiikkituokiot myös Venlassa ja Väinössä, Intervallissa ja Hemilänrannassa. Noiden talojen asukkaat, sävelet ja sanat kohtaavat Justeeri-poppoon avulla.
Torstaina 8. lokakuuta pyykkivuoro kirjastossa klo 13. Soile Kautiainen-Hietalan kanssa pyykätään puhtaita lakanoita ja nuttuja vanhaan malliin tarinoin ja taiteen keinoin sekä rekvisiitan avulla. Kyllähän navetanpadassa ja lipeävedessä tuli liinoista ja käsistä puhdasta, mutta onneksi nuo jynssäysmenetelmät ovat taakse jäänyttä arkea. Entä mankelointi ja silittäminen? Isoa muutosta on syytä sanoittaa yhdessä Soilen johdolla.
Perjantaina 9.10. snookerin etkot kello 16 entisen kirjaston tiloissa (apteekin yläkerrassa). Mailaa ja palloa voi käyttää monin tavoin. Vihreän veran snooker on pöytäpelien aatelia, eiväthän brittiupseerit olisi sitä muuten välittäneet kehittää. Peli sopii rauhalliselle mailataiturille, joka jaksaa kiertää isoa pöytää. Snooker-tilan viralliset avajaiset ovat seuraavana päivänä. Perjantaina on ennakkoesittely rauhallisesti liikkuville.
Vuokko Pajala



