Vimpelin Veto eteni Superpesiksen välieriin kaatamalla Pattijoen Urheilijat puhtaasti voitoin 3–0. Viimein ottelu Saarikentällä päättyi sinivalkoisille 2–1 (3–4, 7–2, 2–0).
Ottelun ratkaisu nähtiin supervuorossa. Vedon ulkopelin nollattua Pattijoen kesti tasoittava sisävuoro ainoastaan kahden lyöjän verran. Raahelaisten kauden päätti Aleksi Lassila, jonka ykköstilanteessa tälläämä kolmospuolen läpilyönti painui Savonjokeen tuhoisin seurauksin. Mies oli syystäkin tyytyväinen.
–Hyvä fiilis tietenkin, kun näin pallon painuvan jokeen. Tämä oli tähänastisen urani tärkein kunnari. Paikka ei ollut mitenkään suunniteltu, se hahmottui lyöntihetkellä.
Vedon lähtö peliin oli nihkeä, Lassila uskoi mukana olleen hieman jännitystä.
–Sitä oli varmasti. Emme silti pelanneet sisällä mitenkään huonosti, ulkona kuitenkin tuli liikaa virheitä. Jouduimme taistelemaan kunnolla saadaksemme voiton.
Vedon startti peliin oli Lassilan sanoin jännittynyt, erityisesti ulkopelissä tuli virheitä, jotka siivittivät Pattijoen suurimmillaan 4–1 johtoon. Veto nousi kuitenkin neljännessä vuorossa juoksun päähän. Myös tasoitus oli lähellä, Pattijoen kopparin Mikael Mäkelän syöksykoppi esti Matias Rinta-ahon lyönnin painumisen kenttään.
Toisella jaksolla Veto otti kuskin paikan toisessa vuorossa. Ilotulituksen avasi Elmeri Anttila kahden juoksun lyönnillään. Kahden juoksun niitin jaksolla esitti myös Lauri Vihriälä. Ottelun kolmostilanteet Vedolle 22–12.
Vedon pelinjohtaja Jussi Parvi oli huojentunut.
–Hieno voitto. Käänsimme ja väänsimme, ja tärkein tuli, kun uskoimme hommaan. Alussa oli ehkä hieman jännitystä, vaikka kaveri löikin rohkeita lyöntejä. Sen jälkeen saimme lisää laatua sisäpeliin, homma kääntyi. Oli myös hyvä, että pelistä tuli tiukka, tämä kasvatti jatkoa ajatellen.
Veto-piiskuri ottaa ilomielin vastaan voiton tuoman lepotauon.
–On aika paljon mukavampaa lähteä tauolle sen sijaan, että joutuisimme vielä Pattijoelle. Nyt saamme levätä hetken, treenata ja palaveerata.
Tomi Olli



