Hotelli Kivitippuun etsitään uutta ravintolayrittäjää vastaamaan hotellin ravintolaliiketoiminnasta 1. tammikuuta 2027 alkaen, nykyisen ravintolayrittäjä Daniel Pakullan päättäessä sopimuksen vuoden loppuun mennessä.
–Ravintolapalvelut Järviseudun Golfklubilla jatkuvat Danielin osalta ensi kesänä tuttuun tapaan, vaikka sopimus Kivitipun kanssa päättyykin, kertoo Kivitipun hotelliliiketoiminnan projektipäällikkö Teemu Moisio.
Kivitipun toiminnasta vastaavan Lappajärvi Invest Oy:n tavoitteena on löytää loppuvuoden aikana ravintolayrittäjä, joka näkee Kivitipun ravintolassa kasvun mahdollisuudet ja osaa rakentaa toiminnasta ympärivuotisesti palvelevan kokonaisuuden.
–Mahdollisuudet on helppo nähdä. Nykyisellä asiakasmäärällä ravintolatoiminta on osaavissa ja innovatiivisissa käsissä varmasti kannattavaa.
Ravintola kaikkinensa mahdollistaa noin 280 asiakaspaikkaa. Ravintolan lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat hotellin kokous- ja juhlatilojen sekä Aquariuksen rantasaunan ravintolapalvelut, hotellin aamiaiset, päivittäin vaihtuva lounasbuffet, à la carte -ruokailu sekä Kivitipun tapahtumien tarjoilut.
–Lounas on yksi ravintolatoiminnan vahvimmista kulmakivistä. Kivitipusta on tullut suosittu lounaspaikka, kertoo Moisio.
Moisio näkee Kivitipun ravintolassa mahdollisuuksia myös tapahtumatuotannon kehittämiseen. Uudella yrittäjällä olisi mahdollisuus ottaa tapahtumat vieläkin kokonaisvaltaisemmin osaksi ravintolan toimintaa.
–Yrittäjältä kysytään kykyä katsoa ravintolan, hotellin ja ympäröivän matkailualueen toimintaa yhtenä kokonaisuutena. Toiminnan vuosikello pitäisi tunnistaa niin, että vilkkaiden matkailusesonkien lisäksi osataan reagoida myös hiljaisempiin ajankohtiin, linjaa Moisio.
Majoituskapasiteettia Kivitipussa on noin 200 henkilölle ympäri vuoden. Hotellin yhteydessä toimivat myös hyvinvointialueen terveyskeskus sekä TT-Botnian työterveyshuolto, joten alueella on valmiiksi potentiaalista lounasasiakaskuntaa.
–Lisäksi on hyvä huomioida, että ravintolayrittäjän vuokra muodostuu liikevaihtosidonnaisesti, eli ei ole pelkoa siitä, että hiljaisina kuukausina pitäisi selvitä isoista vuokrista.
”Tässä sekamelskassa olen tyytyväinen siihen, miten kesä on mennyt”
Kivitipun ympärillä on viime vuosina tapahtunut paljon. Myös kulunut kesä oli hotellin näkökulmasta monivaiheinen. Matkan varrella on ollut paljon opittavaa ja uusia järjestelyjä.
–Myös Forenomin toiminnassa tapahtui kesäsesongin kynnyksellä muutoksia, mikä lisäsi kokonaisuuden hallintaan omat haasteensa. Kesäkuussa toiminnallinen vastuu siirtyi Lodge Finlandille (Luonnekas Oy), kun Forenom siirsi matkailuliiketoimintaansa tälle uudelle yhtiölle, tiivistää Moisio.
Majoitusmyynti kehittyi lopulta kuitenkin odotettua paremmin.
–Saimme noin 20 prosentin kasvun siihen nähden, mitä ennakoitiin. Joten olen tässä kaikessa sekamelskassa oikein tyytyväinen siihen, miten kesä lopulta on tähän asti mennyt.
Tulevaisuutta rakennetaan nyt vaiheessa, jossa hotellin eri toimintojen kokonaisuutta pyritään selkiyttämään ja löytämään toimijoille uusia mahdollisuuksia. Viime vuosien muutokset ovat ravistelleet toimintamallia, mutta samalla ne ovat avanneet tilaa myös uudelle.
Moisio toivoo, että Kivitipun tilat saataisiin nykyistä vahvemmin ympärivuotiseen käyttöön.
–Halkosaaren toiminta on ollut kuluvana kesänä virkeää. Toivoisin tietysti, että kaikki se nauru, laulu ja elämä muuttaisi talveksi Kivitipun katon suojaan. Meillä on siihen mahdottoman hyvät puitteet.
”Meillä on oltava jotain sellaista, mitä muualla ei ole”
Lappajärvi Invest Oy:n uutena toimitusjohtajana runsas viikko sitten aloittanut Annie Laitila katsoo Kivitipun tulevaisuutta ennen kaikkea yhteistyön ja uusien mahdollisuuksien kautta.
Laitila kuvailee Kivitippua kuntaomisteiseksi alustaksi, joka tarjoaa mahdollisuuksia erilaisille yrittäjille.
–Olemme edelleen kiinnostuneita ja avoimia ehdotuksille yhteistyöstä, uuden ravintolayrittäjän lisäksi.
Laitilan mukaan Kivitipun ympärille tarvitaan monenlaisia yrittäjiä ja erilaisia näkökulmia. Matkailun kehittämisessä olennaista on löytää juuri Lappajärvelle ja Kraatterijärven alueelle omaleimaisia syitä tulla.
Yhteistyötä tehdään tiiviisti Kraatterijärvi Geoparkin kanssa.
–Henkilökohtainen toiveeni on, että alueen omaleimaisuudesta ja sen syntyyn liittyvästä tarinasta löytyisi palvelutarjontaan uusia ajatuksia. Ne ovat aina oikein herkullisia tulokulmia.
Matkailumarkkinan muuttuessa matkailukohteen on Laitilan mukaan pystyttävä vastaamaan entistä paremmin kysymykseen, miksi juuri tänne kannattaa tulla.
–Meillä on oltava jotain sellaista, mitä muualla ei ole.
Toimitusjohtajan toimenkuva on Laitilan mukaan tuntunut luontevalta.
–Kiitollisena otin työn vastaan ja tasaisin mielin olen ollut. Onhan tätä tullut tehtyä uran aikana eri tavoilla hankkeissa ja prosesseissa. Kehitettävää on tietysti edelleen, pohtii Laitila.
Perustekemisen hän ei usko muuttuvan kovinkaan radikaalisti ihmisten ja verkostojen ollessa hänelle jo entuudestaan tuttuja. Toimitusjohtajan työssä yksi keskeinen tavoite onkin rakentaa yhtiön ympärille toimiva yrittäjä- ja yhteistyöverkosto.
–Yhtiötä täytyy toimitusjohtajan tietysti ajatella niin, että saa toimijoita ympärille ja hyvät yhteiset mallit. Matkailuhan tukee myös muita toimialoja, ja olemme avoimia myös niiden kehittämiseen.



