Lehtimäen kirkonkylässä vanhan Fagerkullan pappilan pihapiirissä järjestettiin yhdeksännet Fagerkullafestit. Tapahtumalla on omanlaisensa konsepti Suomi-gospelin kentässä. Festareilla soi pääasiassa rock- ja pophenkinen musiikki, mutta kaikki tyylit elävät sulassa sovussa, ja ilta päättyy yömessuun. Tapahtuma on kuin luotu vanhaan pappilamiljööseen, ja tuo paikalle kaikenikäistä yleisöä.
Tapahtumalle myönnettiin nyt kolmatta kertaa Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston apuraha nuorten artistien kasvattamisen ja laadukkaan maaseutukulttuurin ylläpitämisen ansiosta. Tukea saatiin myös Pentti Moision kulttuuriperinnerahastolta.
–Tämä on tapahtuma, jossa viihtyisi myös perheen kanssa, festareilla esiintynyt Juhani Tikkanen luonnehti tapahtumaa osuvasti. Tikkasen sanomisella on katetta, sillä hän kiertää ympäri Suomea sadan keikan vuosivauhtia.
Talkoot tihkusateessa ja yhteinen ilta-ateria
Jutellessa esiintyjien ja järjestäjien kanssa esiin nousee vahva yhteisöllisyys. Päivää ennen festareita paikalla ahersi kymmenkunta talkoolaista hymyssä suin, vaikka lämpötila oli 11 astetta ja vettä vihmoi. Sisällä laitettiin kuntoon myös pappilan isoa salia. Talkoiden jälkeen oli yhteinen ateria. Alusta asti mukana ollut gospelmusiikin ”grand old man” Jukka Leppilampi tiivisti asian.
–Fagerkullan sielu on tämä yhteisö. Virittyminen festaripäivään alkaa viimeistään illan yhteisestä ateriasta. Se on meille samalla iltavesper.
Uutta ja vanhaa
Fagerkullan lavalla kuultiin siis Jukka Leppilampea, joka esiintyi yhdessä puolisonsa Tove Wingren-Leppilammen kanssa. Leppilampi on Suomi-gospelin elävä legenda, joka on uudistanut gospelmusiikkia yli 40 vuoden ajan. Hän on tuonut rock- ja popvaikutteita suomalaiseen kirkkomusiikkiin. 1970-luvulla se ei välttämättä ollut ihan helppoa. Leppilampi ja Wingren-Leppilampi toimivat Fagerkullafestin kummeina. Leppilampi on auttanut löytämään esiintyjiä tapahtumaan. Yhtenä osana tässä ovat olleet myös tapaamiset nuorten artistien kanssa: se on sitä kulttuuritekonakin huomioitua nuorten artistien kasvattamista.
Lavalleastuivat myös Juhani Tikkanen ja Kansanmiehet. Tikkanen edustaa uutta, 2010-luvun lopulla esiin noussutta gospel-sukupolvea. Tyyliä on kuvattu moderniksi, matalan kynnyksen popgospeliksi. Tikkasen tavaramerkkinä pidetään herkkää akustista tulkintaa. Kansanmiehet-yhtyeen jäsenillä on taustaa kaustislaisessa kansanmusiikkiperinteessä. Se toi oman vivahteensa esitykseen viuluineen.
Nykyisin Fagerkullalla on house band, Rectory House, joka tarkoittaa pappilaa. Fagerkullan omistaja Marko Isolehto perusti yhtyeen kolmisen vuotta sitten. Rectory House aloitti festarit ja soitti aluksi kaksi virttä vanhoin sanoin, mutta Isolehdon rocksävellyksinä. Rectory Housen keralla esiintyi myös Janes Bond, joka tykitti gospelrappia. Sitten ensiesiintymisensä teki Beata Kallio; upea ääni ja herkkää tulkintaa.





Johdatus toi taloon ja tapahtumaan
Fagerkullafest on pienimuotoinen tapahtuma, mutta on selvästi ammattilaistunut. Alkuun festari järjestettiin vain muutaman henkilön voimin ja porukan omilla rahoilla. Nykyisin taustalla vaikuttaa yhdistys. Henki on säilynyt ennallaan. Isolehto osti paikan vuonna 2013 vähän niin kuin sian säkissä. Mahdollisuudet avautuivat pihapiiriä raivatessa. Menneisyyttä peilaten Isolehto summasi asiaa.
–Jälkeenpäin ajatellen tässä voi puhua johdatuksesta. Minä aina lapsena piirsin keikkalavoja, jossa oli paljon soittajia ja isot kaiuttimet. Ja tässä ollaan.
Sirpa Perkkiö




