Hotelli Kivitipussa Lappajärvellä avautui tiistaina 16. kesäkuuta matkailuneuvonta, jossa paikallisoppaat auttavat vierailijoita löytämään alueen palvelut, käyntikohteet ja aktiviteetit. Matkailuneuvonta on rekisteröity Suoma ry:n eli Suomen Matkailuorganisaatioiden yhdistykseen. Neuvonta sijaitsee Kivitipun aulassa, hotellin vastaanoton tiloissa, pyörii kolmen kunnan työntekijän voimin, ja on auki tiistaista lauantaihin kello 9–16.30.
–Olemme avoinna koko kesän, ainakin elokuun puoliväliin saakka. Meillä on saatavilla esitteitä Lappajärvestä, lähikunnista ja Visit Seinäjoki Regionista, ja ohjaamme vierailijoita alueen palveluiden pariin. Lisäksi meillä on kesäkartta, johon on koottu paikallisia matkailijoille ja kesäasukkaille saavutettavia yrityksiä ja palveluita. Ohjaamme myös etsimään lisätietoja visitlappajarvi.fi -sivuostolta, kertoo Krista Mård.
Digitaalisesti toimivan hotellin huoneiden varaukset tehdään LODGE Finlandin verkkokaupan kautta.
–Neuvomme ja opastamme myös hotellin puolella majoittuvia asiakkaita, ja Lodge Finlandin asiakaspalvelu palvelee hotellivieraita varauksiin ja yöpymiseen liittyvissä asioissa. Odotamme hyvää matkailukesää. Pyrimme tarjoamaan mahdollisimman hyvää palvelua, ja otamme vastaan kehitysideoita niin matkailuun kuin neuvontaan liittyen.



