Siirry sisältöön
Uutiset
Eilen, kun tein hapankaalia, muistin lapsuuteni ja sen, miten isoäitini valmisti sitä. Mietin, mitä hän olisi vastannut, jos olisin pyytänyt opettamaan minulle tämän taidon tulevaisuutta varten – vaikka elämää Suomessa varten. Ennen jääkaappien aikaa ukrainalaiset osasivat säilyttää ruoan luotettavasti pitkien talvien yli. Se oli elinehto, ja jokaisella perheellä oli omat, sukupolvien aikana hioutuneet menetelmänsä. Isoisäni ja isoäitini asuivat kylässä ja heillä oli oma mylly, jossa isoisä jauhoi vehnää, ruista, ohraa, maissia ja tattaria. Jauhot ja rouheet olivat talven perusvarastoja: niistä leivottiin leipää, keitettiin puuroja ja tehtiin galuskeja ja varenikeja. Osan viljasta säästettiin kylvöön, ja rouheita annettiin karjalle. Puutarhassa kasvatettiin kaalia, ...
Lappajärven jäällä voi kauniina pakkasyönä nähdä kimaltelevan tuhansia timantteja. Ei kuitenkaan oikeita jalokiviä, vaan pakkasen ja kuutamon yhteistä taidetta – sellaista, jota vain jäätyneen kraatterijärven yllä on mahdollista nähdä. Paljastan sinulle nyt salaisuuden, jonka vain harvat tässä maailmassa tietävät: kimaltelevan kraatterijärvi Lappajärven uumenissa on jo satojen vuosien ajan asunut Kipinä, kraatterijärven oma tonttu. Kipinä on saanut nimensä siitä, että hänen silmissään tuikkii aina pieni, iloinen valo. Hän pitää huolta siitä, että järven ympärillä kaikki sujui joulun alla kuten pitääkin: että jouluvalot syttyvät ajallaan, että joulutortut eivät pala Nelimarkan leipomon uunissa, ja että lasten toivelistat ehtivät Korvatunturille ennen aattoa. Mutta tänä vuonna jokin on pielessä. Kipinän oma, 300 vuotta vanha joulun taikakristalli, joka pitää yllä koko alueen joulumieltä, on kadonnut! Ilman sitä jäät eivät laula, eikä piparin tuoksu ...
