Veto haki täydet pisteet Rantakentältä
Vimpeli lähti perjantain vieraspeliin joukkueiden aiempien keskinäisten kohtaamisten perusteella ennakkosuosikkina ja suosikin viitta piti. Somessakin

Kevään säätila on vihdoin muuttunut lämpimäksi. Lämmennyt sää vauhdittaa kevättöitä, ja eteläisessä Suomessa kevättöissä ollaan
SOININ kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 22. huhtikuuta myöntää tilapäisrahoitusta kylien hankkeisiin ja hyväksyi 120 000 euron lisämäärärahan
ALAJÄRVEN tekninen lautakunta päätti huhtikuun kokouksessaan, että Alajärven kaupungin ravitsemispalvelut aloittaa hävikkiruoan myymisen kokeiluna koulukeskuksessa
LAUANTAINA 20. huhtikuuta Tuusulassa järjestetty soudun Open SM ergomaraton päätti talven sisäsoutukauden. Kisat järjestettiin
ELY-KESKUS on tehnyt päätöksen kalastuskiellosta Lappajärvessä kuhan kutuaikana. Järvisuomen kalatalousalueen hakema päätös koskee kaikenlaista kalastamista
LAPPAJÄRVELLÄ osoitteessa Ollilantie 3, kunnan varikolla sattui 19. huhtikuuta kemikaalivahinko ja hulevesiin pääsi värjäytynyttä vettä.
Järviseudun Sanomien numero 18/2024 on isojakojulkaisu, joka on luettavissa kotisivultamme vapaasti ilman kirjautumista.
VIMPELIN KUNNANVALTUUSTO hyväksyi 29. huhtikuuta Levari-tilan kaupan vilkkaan keskustelun jälkeen. Tila rajoittuu rakennettavan kirjasto/nuorisotilan tonttiin.
–Tilan ostolla saadaan kirjaston aluetta ja keskustaa järkevämmäksi eikä kirjasto jäisi Levari-tilan varjoon ja siihen kiinni, …

Vimpeli lähti perjantain vieraspeliin joukkueiden aiempien keskinäisten kohtaamisten perusteella ennakkosuosikkina
Kevään säätila on vihdoin muuttunut lämpimäksi. Lämmennyt sää vauhdittaa kevättöitä,
SOININ kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 22. huhtikuuta myöntää tilapäisrahoitusta kylien hankkeisiin
ALAJÄRVEN tekninen lautakunta päätti huhtikuun kokouksessaan, että Alajärven kaupungin ravitsemispalvelut
LAUANTAINA 20. huhtikuuta Tuusulassa järjestetty soudun Open SM ergomaraton
ELY-KESKUS on tehnyt päätöksen kalastuskiellosta Lappajärvessä kuhan kutuaikana. Järvisuomen kalatalousalueen
LAPPAJÄRVELLÄ osoitteessa Ollilantie 3, kunnan varikolla sattui 19. huhtikuuta kemikaalivahinko
Järviseudun Sanomien numero 18/2024 on isojakojulkaisu, joka on luettavissa kotisivultamme
VIMPELIN KUNNANVALTUUSTO hyväksyi 29. huhtikuuta Levari-tilan kaupan vilkkaan keskustelun jälkeen.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.