Tuulivoima

Lappajärven tuulimyllyvärssy

Laitettu on Saksanmaalta saakka, tuhonpilvi ylle meteoriittijärvemme! Ovat herrat tuuliyhtiön, viivojansa karttoihinsa vedelleet – Iso-saapasnevalle jättimyllyt isketään.

Geopark

Vaiherikas ensimmäinen vuosi kunnanjohtajana kului vauhdilla

SE on tuntunut lähinnä viikolta, kommentoi Vimpelin kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli ensimmäistä vuottaan Vimpelin kunnan puikoissa. Vuosi on sisältänyt paljon uutta, monenlaista odottamatontakin on tapahtunut ja monia asioita on saatu vietyä eteenpäin yhdessä johtoryhmän kanssa.

Voiko maiseman omistaa?

”MAISEMAA ei omista kukaan”. Tällaisen toteamuksen ja opetuksen kuulimme saksalaiselta tuulivoimajohtajalta Lappajärvellä. Hänen tokaisunsa toki

Tuulivoima

Soiniin suunnitellaan tuulivoimaa

SOININ Kimpilamminkankaalle on suunnitteilla tuulivoimapuisto, johon sijoitettaisiin maksimissaan 31 tuulivoimalaa. Hanketta hallinnoi uusiutuviin energiaratkaisuihin keskittynyt Energiequelle, joka esitteli puiston suunnitelmaa yleisölle ensimmäistä kertaa tiistaina 25. kesäkuuta Hautakylä-salissa.

Elyltä lausunto Lappajärven tuulivoimapuistosta

ABO Wind Oy toimitti 7. helmikuuta Etelä-Pohjanmaan ely-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Lappajärvelle suunniteltua Iso Saapasnevan tuulivoimapuistoa. Hanke ei kuulu suoraan lain nojalla arviointimenettelyn piiriin, mutta ely-keskus on aikaisemmin 8. toukokuuta 2018 tekemällään harkintapäätöksellä katsonut hankkeen laajuuden ja merkittävyyden vuoksi, että sen ympäristövaikutukset tulee arvioida.

Tuulivoima

Suolinevalle sittenkin tuulimyllyjä — parikymmentä kortesjärveläistä valitti hallinto-oikeuteen

Windfellows oy aikoo rakentaa neljä tuulivoimalaa Suolinevalle, Evijärven rajan tuntumaan — siitä huolimatta, että tuulivoiman vastustajat ehtivät valtuuston viimekesäisen päätöksen jälkeen jo huokaista helpotuksesta, ettei lisää myllyjä enää tule. Yritys sai rakentamiseen luvan kaupungilta helmikuussa. Parikymmentä alueen rajanaapuria Jari Laukkosen johdolla valitti maaliskuussa kaupungin päätöksestä Vaasan hallinto-oikeuteen. Windfellowsin Osmo Kokko pitää valitusta aiheettomana.

Tuulivoimalan haitat leviävät laajalle

Teollisen tuulivoima-alueen rakentuminen Lappajärvelle uhkaa asukkaiden hyvinvointia Lappajärvellä ja naapurikunnissa.

Maailman terveysjärjestö WHO nosti viime syksynä tuulivoimamelun ympäristömelun lähteeksi ja mahdollisten terveyshaittojen aiheuttajaksi. Ympäristömelu voi aiheuttaa kuulon alenemista, tinnitusta, korkeaa verenpainetta, sydän- ja verisuonitauteja sekä keskenmenoja. Kaikista näistä kärsitään Kortesjärvellä ja kaikissa tuulivoimakunnissa.

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.