Enkelit – Jumalan palvelijat
MIKKELINPÄIVÄ on saanut nimensä Jumalan sotajoukon johtajan, arkkienkeli Mikaelin mukaan. Enkelit ovat Jumalan näkymättömiä palvelijoita.

RAAMATUSSA on kaunis kertomus kuurosta miehestä. Kuuleva ei voi kuvitella miltä tuntuu, jos ei kuule.
PAAVALI puhuu roomalaiskirjeessä vanhurskaudesta. Hän kertoo siellä näin: (Room.3:22-24) ”Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen
KESÄ jää taakse ja laskeudumme hiljalleen syksyn väreihin; oranssiin, keltaiseen, punaiseen. Syksy on kaunis, mutta
ERÄÄNÄ kauniina heinäkuisena päivänä muutama viikko sitten lähdin kävelemään. Aurinko helotti kirkkaalta taivaalta ja ilma
ENSI PYHÄN kirkkovuoden aihe on kirjoituksen otsikkona ”Itsensä tutkiminen”. Mitä se on, miksi se on
SIITÄ on lähes kymmenen vuotta, kun viimeksi muutimme asuntoa. Muuttokuorman tekeminen, uuteen kotiin asettuminen ja
PITÄKÄÄ huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin
HYVÄT ystävät. Jumala on antanut meille sanansa ja lakinsa oppaaksemme elämäämme varten, että pääsisimme perille

MIKKELINPÄIVÄ on saanut nimensä Jumalan sotajoukon johtajan, arkkienkeli Mikaelin mukaan.
PAAVALI puhuu roomalaiskirjeessä vanhurskaudesta. Hän kertoo siellä näin: (Room.3:22-24) ”Tämä
KESÄ jää taakse ja laskeudumme hiljalleen syksyn väreihin; oranssiin, keltaiseen,
ERÄÄNÄ kauniina heinäkuisena päivänä muutama viikko sitten lähdin kävelemään. Aurinko
ENSI PYHÄN kirkkovuoden aihe on kirjoituksen otsikkona ”Itsensä tutkiminen”. Mitä
PITÄKÄÄ huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka
HYVÄT ystävät. Jumala on antanut meille sanansa ja lakinsa oppaaksemme
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.