Järviseudun lukiot jälleen mukana GSA-kisassa ainoina Euroopasta
ALAJÄRVEN, Vimpelin ja Lappajärven lukiot ovat mukana kolmannessa Global Scientist Award Finland -kilpailussa. Voittajatiimi pääsee
ALAJÄRVEN, Vimpelin ja Lappajärven lukiot ovat mukana kolmannessa Global Scientist Award Finland -kilpailussa. Voittajatiimi pääsee
Kansanedustaja Mika Lintilä puhui torstaina Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseuralla järjestetyssä eläkeväen Kevätkeikaus-tapahtumassa. Hän rohkaisi eläkeläisiä siihen,
Perinteeksi muodostunut Ääniaalloilla -tapahtuma järjestetään 27. heinäkuuta Kauhavan Kortesjärvellä, vanhalla tutulla paikalla Purmojärven Näkinkalliolla. Kuten
ALAJÄRVEN sivistyslautakunta valitsi kokouksessaan 24. huhtikuuta Paavolan koululle uuden rehtorin. Pentti Rentola siirtyi muihin tehtäviin
Alajärven kaupungin talousarviossa on vuodelle 2024 varattuna 800 000 euroa uuden eläinlääkäritalon rakentamiseen. Kaupunki suunnittelee
SOININ kunnanhallitus päätti 15. huhtikuuta hallintojohtajan viransijaisuuden hoitamisesta. Se tehdään sisäisin järjestelyin. Hallintojohtaja Jari Saloselle
VIMPELIN kunnanhallitus käsitteli vauvarahan myöntämisen perusteet kokouksessaan 22. huhtikuuta. Kuluvan vuoden talousarvioon on varattu vauvarahan maksamista varten yhteensä 10 000 euroa, joka on tarkoitettu kymmenelle vauvaperheelle. Verohallinnon ohjeen mukaan vauvaraha on veronalaista tulo…
EVIJÄRVEN kunnanhallitus antoi 22. huhtikuuta lausunnon Kruunupyyn Kvarnbackeniin suunnitteilla olevan tuulivoimahankkeen arviointiselostukseen.
Kunnanhallitus on tehnyt 21.11.2016 linjauksen, että tuulivoimaloita ei tulisi sijoittaa alle neljän kilometrin etäisyydelle vakituisesta tai loma-…
Järviseudun Sanomien numero 17/24 ilmestyy 24.4.2024 täynnä Järviseudun uutisia. Netissä pääset lukemaan lehden jo tänään
ALAJÄRVEN, Vimpelin ja Lappajärven lukiot ovat mukana kolmannessa Global Scientist Award Finland -kilpailussa. Voittajatiimi pääsee
Kansanedustaja Mika Lintilä puhui torstaina Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseuralla järjestetyssä eläkeväen Kevätkeikaus-tapahtumassa. Hän rohkaisi eläkeläisiä siihen,
Perinteeksi muodostunut Ääniaalloilla -tapahtuma järjestetään 27. heinäkuuta Kauhavan Kortesjärvellä, vanhalla tutulla paikalla Purmojärven Näkinkalliolla. Kuten
ALAJÄRVEN sivistyslautakunta valitsi kokouksessaan 24. huhtikuuta Paavolan koululle uuden rehtorin. Pentti Rentola siirtyi muihin tehtäviin
Alajärven kaupungin talousarviossa on vuodelle 2024 varattuna 800 000 euroa uuden eläinlääkäritalon rakentamiseen. Kaupunki suunnittelee
SOININ kunnanhallitus päätti 15. huhtikuuta hallintojohtajan viransijaisuuden hoitamisesta. Se tehdään sisäisin järjestelyin. Hallintojohtaja Jari Saloselle
VIMPELIN kunnanhallitus käsitteli vauvarahan myöntämisen perusteet kokouksessaan 22. huhtikuuta. Kuluvan vuoden talousarvioon on varattu vauvarahan
EVIJÄRVEN kunnanhallitus antoi 22. huhtikuuta lausunnon Kruunupyyn Kvarnbackeniin suunnitteilla olevan tuulivoimahankkeen arviointiselostukseen. Kunnanhallitus on tehnyt
Järviseudun Sanomien numero 17/24 ilmestyy 24.4.2024 täynnä Järviseudun uutisia. Netissä pääset lukemaan lehden jo tänään
ALAJÄRVEN, Vimpelin ja Lappajärven lukiot ovat mukana kolmannessa Global Scientist
Kansanedustaja Mika Lintilä puhui torstaina Kortesjärven Ylikylän Nuorisoseuralla järjestetyssä eläkeväen
Perinteeksi muodostunut Ääniaalloilla -tapahtuma järjestetään 27. heinäkuuta Kauhavan Kortesjärvellä, vanhalla
ALAJÄRVEN sivistyslautakunta valitsi kokouksessaan 24. huhtikuuta Paavolan koululle uuden rehtorin.
Alajärven kaupungin talousarviossa on vuodelle 2024 varattuna 800 000 euroa
SOININ kunnanhallitus päätti 15. huhtikuuta hallintojohtajan viransijaisuuden hoitamisesta. Se tehdään
VIMPELIN kunnanhallitus käsitteli vauvarahan myöntämisen perusteet kokouksessaan 22. huhtikuuta. Kuluvan
EVIJÄRVEN kunnanhallitus antoi 22. huhtikuuta lausunnon Kruunupyyn Kvarnbackeniin suunnitteilla olevan
Järviseudun Sanomien numero 17/24 ilmestyy 24.4.2024 täynnä Järviseudun uutisia. Netissä
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.