Yhdyskäytävän maanhankinta jatkuu Alajärvellä
Suunnitellun yhdyskäytävän toteuttamiseksi Alajärven kaupunki suunnittelee Heinälä-tilan hankkimista. Asia etenee valtuuston hyväksyttäväksi kaupunginhallituksen 19. helmikuuta

KAUHAVAN kaupunginhallitus hyväksyi 19. helmikuuta teknisen lautakunnan tekemät investointirahan kohdennukset. Valtuusto hyväksyi talousarvion 2024 investointiohjelmassa
KUNTALAISTEN olohuoneella 7. helmikuuta järjestetyssä hankintainfossa muistutettiin, että Vimpelin kunnan tahtotilana on käyttää mahdollisimman paljon
31. TAMMIKUUTA kokoontunut Vimpelin tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hybridikeskuksen asemakaavamuutoksen hyväksymistä. Asemakaavamuutoksen
FINGDRIDIN maastotutkimukset liittyen Kalajoen Jylkästä Alajärven kautta etelään vievän voimajohdon rakentamiseen alkavat kevään aikana. –Maaperätutkija
ALAJÄRVEN kaupunginvaltuusto hyväksyi 29. tammikuuta Lehtimäellä pidetyssä kokouksessaan 334 950 euron lisämäärärahan talousarvion investointiosaan biotalousterminaalin rakentamiseen.
ALAJÄRVI kaavailee biotalousterminaalin rakentamista. Etelä-Pohjanmaan liiton JTF-haku kuntien ja kuntayhtymien toteuttamille, yritysten toimintaedellytyksiä tukeville, perusrakenteen
Alajärven Puhelinosuuskunta Japo on päättänyt rakentaa valokuituverkon Alajärvellä Menkijärven, Kaartusen, Uusikylän ja Möksyn alueille. Hankkeiden
VIMPELIN kunnan kiertoliittymään valmistui joulun alla kalkkiuunia kuvaava monumentti.

Suunnitellun yhdyskäytävän toteuttamiseksi Alajärven kaupunki suunnittelee Heinälä-tilan hankkimista. Asia etenee
KAUHAVAN kaupunginhallitus hyväksyi 19. helmikuuta teknisen lautakunnan tekemät investointirahan kohdennukset.
KUNTALAISTEN olohuoneella 7. helmikuuta järjestetyssä hankintainfossa muistutettiin, että Vimpelin kunnan
31. TAMMIKUUTA kokoontunut Vimpelin tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen
FINGDRIDIN maastotutkimukset liittyen Kalajoen Jylkästä Alajärven kautta etelään vievän voimajohdon
ALAJÄRVEN kaupunginvaltuusto hyväksyi 29. tammikuuta Lehtimäellä pidetyssä kokouksessaan 334 950 euron
ALAJÄRVI kaavailee biotalousterminaalin rakentamista. Etelä-Pohjanmaan liiton JTF-haku kuntien ja kuntayhtymien
Alajärven Puhelinosuuskunta Japo on päättänyt rakentaa valokuituverkon Alajärvellä Menkijärven, Kaartusen,
VIMPELIN kunnan kiertoliittymään valmistui joulun alla kalkkiuunia kuvaava monumentti.
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.