Evijärven Hämärät kaupat – Vuodesta toiseen toimiva konsepti

lampaat
Isabella Kirsilä ja Alisa Kultalahti viihtyivät lampaiden kanssa. Ensin oli käyty hakemassa kasvomaalaukset poskiin.
lampaat
Isabella Kirsilä ja Alisa Kultalahti viihtyivät lampaiden kanssa. Ensin oli käyty hakemassa kasvomaalaukset poskiin.

Iltamyöhään avoinna olevia liikkeitä, kohtaamisia, käsitöitä, ulkotulien tunnelmavalaistus, naurua, leivonnaisia, lampaita, lasten riemua, musiikkia ja taikurien touhuja. Niistä on Evijärven Hämärät kaupat tehty. Pääosin Kirkkotielle Popon ja Tuuhetin rakennusten edustalle keskittynyt tapahtuma järjestettiin 23. kerran normaalista poiketen viikkoa aiemmin perjantaina 12. syyskuuta.

–Yleensä tämä on ollut syyskuun kolmas perjantai, mutta nyt päätettiin poiketa vähän kaavasta. Ei ollut mitään erityistä syytä aikaistamiselle. Oli varmaan huono päätös, kun satoi, mutta eipä sitä tiedä ensi perjantaistakaan. Monesti Hämärillä on satanut tai ollut huono keli, mutta silti kaikki ovat hyvällä fiiliksellä. Todella positiivista on ihmisten mieli ja asenne, kiittelee Sirpa Kultalahti.

Popossa ja muissa liikkeissä kävi kuhina, eikä ulkomyyjienkään tiskeillä hiljaista ollut. Väki liikkui epävakaasta kelistä huolimatta ja sade taukosi sopivasti kuuden ja kahdeksan välillä.

–Joka vuosi käydään täällä. Tärkeitä on tällaiset tapahtumat, tuo kyläläiset yhteen ja tulee vipinää kylälle. Mukava kun lapset nauttii, kuvailee partiolaisten pisteelle makkaraostoksille tulleet evijärveläiset Mervi ja Riku Vesala.

Lapsille olikin järjestetty mukavasti ohjelmaa: kasvomaalausta, lampaiden rapsuttelua, makeismyyntiä ja taikurit Veikon koneessa. Heppailu oli valitettavasti peruttu sään vuoksi.

–Hyvin on ollut väkeä liikkeellä, tupa oli täynnä heti kuudelta. Hyvä tapahtuma, hyvä että järjestetään, tuumaa Jani Takamaa Veikon koneessa.

Kuva 2 leivonnaiset 1
Kirkonkylän koulun 6. luokan oppilaat myivät leivonnaisia leirikoulua varten. Myyntivuorossa Vilma Mustalahti (vas.) ja Elli Hernesniemi. –Hyvin on käynyt kauppa, tytöt iloitsevat.
Kuva 3 musiikin ystävät
Sanna Kivimäki (vas.) ja Satu Toijala-Saari Evijärven musiikin ystävät ry:stä valmistautumassa kohta alkavaan keikkaan.
Kuva 4 popo 1
Sirpa Kultalahti (oik.) ja Minna Lammi palvelevat asiakkaita Popossa. –Haipakkaa on ollut, kiitos siitä asiakkaille, Kultalahti huikkaa kauppiaan kiireiltään.
Kuva 5 kevätkääryleet
Perinteisten markkinaherkkujen lisäksi tarjolla oli myös aasialaisperäisiä kevätrullia.
Kuva 6 leivonnaiset 2
Kirkonkylän koulun 5. luokan ensimmäinen varainkeruutapahtuma oli menestys. –Jäljellä ei ole enää kuin gluteenittomia tuotteita, kertoivat myyntivuorossa olleet Amalia Holma (vas.) ja Helmi Lampinen.
Kuva 7 missiokahvilasta
Tunnelmallisessa Missiokahvilassa Lenita Kottari (vas.) ja Susanne Holma tarjoilivat kahvilaherkkuja ja Muu-jäätelöä.
Kuva 8 duo
Virtuoottista ja kaunista musiikkia iltaan toivat Duo Besis ja Honkanen.
Kuva 9 partiolaiset
Partiolaisten lippukunnanjohtaja Mari Alatalo (oik.) myy makkaraa Mervi ja Riku Vesalalle.
Kuva 10 taikuri
Tirehtööri Tirvanen (kuvassa) ja Taikuri Artturi viihdyttivät Veikon koneessa vierailleita. Erilaiset tehtävät ja ilmapalloeläimet oli erityisesti nuoremman väen mieleen.

Lue myös

Jaa Somessa

Jätä kommentti