Kilpailu monista asioista on aikanamme yleistä, ja se on myös luonnollista monien tekemisien yhteydessä. Kilpailemme työpaikasta ja parhaasta urheilusuorituksesta, mutta samalla myös muiden ihmisten suosiosta. Suosio sinänsä ei ole oikeaa eikä väärää, se riippuu meidän itse kunkin motiivista. Jos oman suosion tavoitteleminen on itse tarkoitus, tai jos tavoittelemme ensimmäisiä paikkoja, kunniaa ja arvostusta ihmisten silmissä, niin sitä ei Raamatun näkökulmasta katsota hyvällä. Jeesus osoitti siinä suuntaviivan ja sanoi, että monet ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Erityisesti se tuli Jeesuksen opetuksissa esille, kun joku arvioi itsensä paremmaksi Jumalan näkökulmasta katsottuna.
Luukas 18 kertoo, kuinka jotkut olivat kovin vakuuttuneita omasta vanhurskaudestaan ja vielä väheksyivät muita. Jeesus kertoi siinä yhteydessä vertauksen kahdesta rukoilijasta, fariseuksesta ja publikaanista. Fariseus rukoili ja jopa kiitti Jumalaa siitä, ettei hän ollut niin kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit ja huorintekijät, eikä myös niin kuin publikaani oli. Publikaani jäi taaemmaksi, eikä tohtinut kohottaa katsettaan ylös taivaaseen, vaan löi rintaansa ja totesi vain: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” Sitten Jeesus totesi: ”publikaani lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”
Ajatuksena tässä Raamatun opetuksessa on nöyrä suhtautuminen Jumalan armoon. Me kaikki olemme Jumalan armosta riippuvaisia ja oikea syntisen rukous Jumalan puoleen on tuon publikaanin rukouksen kaltainen: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!”
Minkäänlainen itsensä korottaminen ei kuulu Jumalan valtakunnan toimintaan, vaan sen ymmärtäminen, että aivan yhtä hyvin, kun ”tuo toinen”, minäkin tarvitsen Jumalan ansaitsematonta armoa aivan jokaisena päivänä. ”Tuo toinen” tarkoittaa naapuria, lähimmäisiä, sekä myös vaikkapa toiseen seurakuntaan kuuluvaa Jumalan omaa, joka ei ehkä ajattele kaikesta samalla lailla kuin minä itse.
Samasta nöyrästä asenteesta Jeesus jatkaa saman luvun 15:sta jakeesta. Se kertoo kuinka Jeesus siunasi lapsia, ja totesi: ”heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.” Jumalan valtakunta otetaan vastaan lapsen tavalla, nöyränä ja tietoisena siitä, että minä tarvitsen Jumalan apua ja armahdusta. Ymmärrämmekö siis tarvitsevamme Jumalan armoa ja osaammeko toimia tässä kohti valtakunnan parhaaksi ja samalla omaksi ja toistemme parhaaksi? Totuus on kuitenkin se, mitä Jeesus sanoi: ”Joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse.” (Luuk. 18:17)
Jaakko Keto
