Alajärven elinvoimalautakunta päätti kokouksessaan 19. elokuuta esittää henkilöstöjaostolle ja edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle, että hyvinvointisuunnittelijan virka perustetaan elinvoimatoimialalle 1.1.2026 alkaen.
Hyvinvointisuunnittelijan tehtävään on aiemmin perustettu määräaikainen toimi ajalle 1.6.2024–31.12.2025. Määräaikaisuuden aikana on tunnistettu, että kyseessä on pysyväluonteinen tehtäväkokonaisuus, joka vaatii jatkuvaa ja systemaattista kehittämistä. Jotta kaupungin lakisääteiset tehtävät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä voidaan täyttää asianmukaisesti, esitetään vakinaisen hyvinvointisuunnittelijan viran perustamista 1.1.2026 alkaen.
Hyvinvointisuunnittelijan tehtäviin kuuluu muun muassa hyvinvoinnin ja terveydenedistämisen tehtävien lisäksi nuoriso- ja vapaa-aikapalveluiden esihenkilönä toimiminen, tarkastuslautakunnan sihteerinä toimiminen, viranhaltijapäätösten tekeminen liittyen erityisryhmien etuuksiin, kuten uintikorttien myöntämiseen, sekä valmistelu- ja asiantuntijatehtävät kaupungin hyvinvointikertomustyössä ja -suunnitelmassa. Tehtäviin sisältyy myös kunnalliseen päätöksentekoon liittyvää vastuullista valmistelua. Näin ollen tehtävä sisältää julkisen vallan käyttöä, ja sen hoitaminen edellyttää virkasuhdetta.
Virka laitetaan julkiseen hakuun.














