Ajattelin kirjoittaa jutun kotijärvestä eli Lappajärvestä ja muistella elämääni sen rannalla, laineilla ja jäälläkin ja vähän muutakin. Mietin pitkään, millaisen otsikon jutulle keksisin ja kysyin jopa tekoälyltä ehdotuksia. Niitähän tuli, mutta olivat niin runollisia ja korkealentoisia, että otsikoksi muotoutui sitten lyhyt ja ytimekäs.
Varhaisimmat muistot vievät 50-luvulle: olin mukana, kun äiti pesi rannalla pyykkiä. Rantakivikolla oli valurautainen pata ja siinä keitettiin pyykille pesuvesi. Itselläni aika kului mukavasti rannalla sarkkuja kivien alta kallaten ja pikkukivillä pilkkaa heitellen. Järvi veti meitä pikkupoikia taianomaisesti puoleensa, ja kun 60-luvullakaan ei vielä ollut kuin muutama huvila rannoilla, niin kuljeksimme pitkin rantoja lokin sulkia ja muutakin järven rannoille tuomaa kallaten. Muistan, että pikkupoikana juoksimme rantakivikoilla kiveltä toiselle hyppien. Nyt olisin parin metrin jälkeen silmälläni kivikossa.
Pian saimme alkaa käyttää myös venettä ja sehän avarsi maailmaa monin tavoin. Oli jännittävää soudella lähisaariin, Isollekarille kallaamaan lokin pesiä ja tietysti onkimaan Navettakarille, Pikkusaaren päähän tai Viitaniemen kaislikon reunaan. Usein teimme saariin telttaretkiä ja paistelimme ongella saatuja ahvenia nuotiolla. Telttahan oli aluksi vilteistä kyhätty katos, mutta hyvin se ajoi asiansa. Veneessä ei ollut moottoria, joten sopivan tuulen vallitessa purjehdimme kotirantaan levittämällä viltin purjeeksi veneen kokkaan.
Syksyn tulleen odoteltiin malttamattomana luistelujäitä ja aika usein päästiin mataliin lahtiin luistelemaan ja pelaamaan jääkiekkoa lepikosta taitettu karahka mailana. Joskus sattui niinkin, että koko järvi jäätyi peiliksi ja silloin kelpasi luistella Selkäsaariin asti vanhoilla hokkareilla.
Järvi oli usein mielessä muutettuani muualle ja oli aina mahtava palata järven rannalle veneilemään tai myöhemmin hiihtelemään talviloman aikaan.
Kesämökkini on järven itärannalla ja sieltä on hyvä seurata, mitä järvellä tapahtuu. Veneitä ei enää näy juuri koskaan, lokit kirkuvat kuten ennenkin ja uutena tuttavuutena järven rannoilla pesivät lukuisat joutsenet ja jopa merikotkat. Järvi on joka päivä erilainen väritykseltään tai olemukseltaan. Tyynenä, pilvisenä päivänä pinta on kuin hopeaa ja välistä taas tyrskyt lyövät raivoisasti rantakivikkoon. Nyt järvi hemmottelee meitä lämpöisellä vedellään, jossa voisi lillua vaikka kuinka kauan. Järveen liittyy paljon mukavia muistoja, joista melkeinpä kirjan kirjoittaisi.
Heikki Salmela
