Taideleirillä kokeillaan uusia juttuja – ”Annoin itselleni luvan päästää irti”
Lea ja Tapani Karvala tulevat Vantaalta Karvalan talolleen ja osallistuvat jo viidettä kertaa leirille. Täällä tapaa sitoutuneita maalareita. On hyvät opettajat, järjestelyt ja puitteet. On käyty paljon eri leireillä ja tämä on ykköskategoriassa, sanoo Tapani.Lea ja Tapani Karvala tulevat Vantaalta Karvalan talolleen ja osallistuvat jo viidettä kertaa leirille. Täällä tapaa sitoutuneita maalareita. On hyvät opettajat, järjestelyt ja puitteet. On käyty paljon eri leireillä ja tämä on ykköskategoriassa, sanoo Tapani.
VILLA WANHALASSA Lappajärven Nississä keskityttiin viime viikolla akvarellien ja akryyliväritöiden tekoon – öljyvärejä, tussin käyttöä ja muita tekniikoita tietenkään unohtamatta. Lähes kaksikymmentähenkistä ryhmää luotsaavat kuvataiteilijat Elina Försti ja Ritva Lindberg. Lappajärven kuvataideleiri on järjestyksessä viideskymmenesneljäs.
Teemana on tänä vuonna Yksityiskohdista laajempaan kokonaisuuteen: lähellä – pihapiirissä – kaukana.
Alkuviikon viileät sadepäivät pakottivat pysymään sisällä, mutta torstaina päästiin myös ulos. Leiriläisten yhteinen tyytyväisyyden aihe on, kun saa keskittyä kokonaisen viikon ajan kuvan tekemiseen samanhenkisessä seurassa.
Aino Alppinen
Rautalammilta tuleva Laura Raatikainen sanoo, että leirillä oli niin kivaa viime vuonna. Täällä on helpompi keskittyä työskentelyyn. Porukka on samanhenkistä ja on mukava keskustella. Laura tekee tussi- ja akryylitöitä ja on nopea työskentelijä.Kauhavalainen Anna-Kaarina Koivula tuli ensimmäistä kertaa ja sanoo, että aikaisemmin ei ole ollut tilaisuutta, vaikka kuvan tekeminen on kiinnostanut. Viikolta hän sanoo saaneensa iloa ja oppimista ja hymyilee isosti.Kauhavalainen Marketta Raatikainen muistelee olleensa mukana 3–4 kertaa ja kertoo käyttävänsä tekniikoita akryylista akvarelliin. Annoin itselleni luvan päästää irti. Se on vapauttaa, hän sanoo. Akvarellitekniikka vaatii päästämään irti kaavoista. Akvarellin kanssa ei kuhnailla, koska se syntyy nopeasti ja kuivaa nopeasti.Heli Rintamäki ja Marko Vesapuisto ovat luoneet Villa Wanhalaan houkuttelevat puitteettaiteen tekemiselle. Heli valmistelemassa iltapäiväkahvia.Lehtimäkeläinen Jutta Saloranta toteaa, että leirillä tulee tehdyksi. On hyvä ilmapiiri, ja ammattitaitoiset opettajat, mikä luo luottamuksellisen tunnelman. Jutalle akvarelli on uutta ja hän sanoo ajatelleensa asian haasteena, jonka otti vastaan mukaan lähtiessään.Ritva Lindberg (vas.) sanoo, että akvarellia kokeillessa voi tajuta, miten mahtava voima paperilla, vedellä ja värillä on saada aikaan sellaista, mihin et itse pystyisi, kun materiaalit keskenään työskentelevät. Elina Försti huomauttaa, että opettaja voi lempeästi kehottaa, mutta ei puskea ja pakottaa. Moni kurssilainen sentään käyttää leiriin viikon kesälomaansa. Tekemisen on oltava myös mukavaa.