TÄNÄ KESÄNÄ Alajärven rauhanyhdistyksen järjestämät kesäseurat pidetään totuttua aikaisemmin 11.–13. heinäkuuta. Ajankohta määrittyi uudelleen, koska Alajärven rauhanyhdistyksellä on järjestelyvastuu yhdessä naapurirauhanyhdistysten kanssa elokuun alussa pidettävissä Reisjärven opistoseuroissa.
–Päätettiin siirtää nämä tähän keskikesälle, silloin ei ole missään muita seuroja. Mielenkiinnolla odotetaan miten eri ajankohta vaikuttaa seuroihin tulijoihin. Tuleeko väkeä enemmän vai vähemmän, pohtii rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Matti Hirvelä.
Alajärven kirkon ympäristössä järjestetyillä kesäseuroilla on pitkät perinteet, sillä niitä on järjestetty yli 100 vuotta katkeamattomana, koronavuotta lukuun ottamatta.
–Tapahtuma järjestettiin ensin nuorisoseuralla pienimuotoisena. Kun väkimäärä kasvoi, siirryttiin kirkon ympäristöön ja kahdesta kolmipäiväiseksi, kun tapahtuma laajeni maakunnallisiksi kesäseuroiksi. Väkeä on ollut 3000 molemmin puolin.
Tapahtuma käynnistyy jo torstaina, kun kirkossa on iltahartaus kello 19 ja sen jälkeen kahvit Aaltopuistossa. Perjantaina avajaisseurat alkavat kello 18 ja sunnuntaina päätösseurat kello 16. Seuraohjelma koostuu 15 seurapuheesta, Siionin lauluista ja virsistä. Lisäksi lauantaina on messu ja sunnuntaina jumalanpalvelus. Kaikki tilaisuudet ovat kirkossa.
–Puhujia on laajalta alueelta, samoin kuin kävijöitä koko seuroissa. Kauempaa tulevat majoittuvat asuntovaunuilla- ja autoilla sekä teltoissa kirkon ympäristössä. Satoja talkoolaisia tulee yhdistyksen omien jäsenten avuksi lähirauhanyhdistyksistä. Kiitän kaupunkia ja seurakuntaa, että saadaan järjestää tapahtuma hienossa ympäristössä. Ja kaupunkilaisia ja naapureita, että hyväksyvät tällaisen tapahtuman.














