Väinöntalon kesänäyttelyssä muistellaan puhelinkeskusten aikaa 

Väinöntalon kesänäyttelyn avajaisissa ”Sentraali-Sandran” työstä kertoivat Margit Karvonen (kesk.) ja Sinikka Karvonen. Heitä haastatteli Marjaana Hinkka (vas.).
Väinöntalon kesänäyttelyn avajaisissa ”Sentraali-Sandran” työstä kertoivat Margit Karvonen (kesk.) ja Sinikka Karvonen. Heitä haastatteli Marjaana Hinkka (vas.).
Väinöntalon kesänäyttelyn avajaisissa ”Sentraali-Sandran” työstä kertoivat Margit Karvonen (kesk.) ja Sinikka Karvonen. Heitä haastatteli Marjaana Hinkka (vas.).
Väinöntalon kesänäyttelyn avajaisissa ”Sentraali-Sandran” työstä kertoivat Margit Karvonen (kesk.) ja Sinikka Karvonen. Heitä haastatteli Marjaana Hinkka (vas.).

EVIJÄRVELLÄ sijaitsevan Väinöntalon Sentraali-Sandra-kesänäyttely vie kävijät aikaan, jolloin jokainen puhelu kulki sentraalin kautta. Näyttely avaa ikkunan maailmaan ennen älypuhelimia ja tekstiviestejä – aikaan, jolloin puhelut yhdistettiin käsin ja yhdellä ihmisellä saattoi olla koko pitäjän puhelinyhteydet sormissaan. 

Evijärven ensimmäinen puhelinkeskus perustettiin jo vuonna 1896. Keskukset toimivat pitkään käsivälitteisesti, ja puheluiden yhdistäminen – tai ”sentraalaus”, kuten sitä kutsuttiin – oli usein naisten työtä. Monesti puhelinkeskus sijaitsi työntekijän omassa kodissa, ja samalla kun hoidettiin puheluita, keitettiin perheelle perunat. 

–Olihan siinä oma huvinsa, mutta myös paljon vastuuta, muistelee näyttelyn avajaisissa Sinikka Karvonen, joka työskenteli Evijärven puhelinkeskuksessa 15 vuotta ennen sen automatisointia vuonna 1976 – juuri samana päivänä, kun Lapuan patruunatehdas räjähti. 

Työ oli kolmivuorotyötä, ja erityisesti yövuorot ja palohälytykset ovat jääneet mieleen. Yövuoroissa oltiin usein yksin, eikä rauhallisia hetkiä välttämättä tullut. 

–Nukkumiseen oli lupa, mutta ei sitä kyllä ehtinyt tekemään. Lisäksi yöllä oli kiva soitella armeijan poikien kanssa, jotka myös päivystivät, muistelee avajaisvieras, joka myös oli työskennellyt puhelinkeskuksessa. 

KAIKKI puhelut kulkivat keskuksen kautta ja numerot piti osata ulkoa. Keskuksessa saattoi olla satoja numeroita, jokaiselle oma reikänsä, johon puhelun johdin yhdistettiin. Salamapuhelut, eli hätäpuhelut, menivät kaiken muun edelle. Kun sellainen tuli, muut puhelut katkesivat. 

–Nykyajan hätähousut ei jaksaisi sitä odottamista. Joskus esimerkiksi linjaa Pietarsaareen sai odottaa hyvän tovin, kertoo Sinikka Karvonen. 

Palkka oli noin 395 markkaa ja työhön suhtauduttiin kunnialla. 

–Vaitiolovelvollisuus vannottiin sormet Raamatun päällä, eikä juoruilu käynyt mielessäkään,  

Viimeiset vuodet ennen automatisointia Evijärven puhelinkeskus toimi virastotalossa.  

Lue myös:

Jaa Somessa

Jätä kommentti