VIMPELIN kunnanhallitus kokoontui maanantaina 23. kesäkuuta päättämään muun muassa vuoden 2026 talousarvion laadintaohjeista, Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen esittämästä palkkavaateesta sekä vesihuoltolaitoksen taksojen uudelleenvalmistelusta.
Kunnanjohtaja antoi kokouksessa yksityiskohtaiset ohjeet talousarvion valmisteluun. Lähtökohtana on, että lautakunnat suunnittelevat vuoden 2026 menonsa vuoden 2024 tilinpäätöksen tasosta lisättynä kahdella prosentilla, pois lukien henkilöstökulut. Palkkojen arviointiperusteena käytetään kesäkuun 2025 tasoa, johon lisätään kolme prosenttia. Lautakuntien on hyväksyttävä omat talousarvioesityksensä lokakuun loppuun mennessä, ja niissä painotetaan mitattavia ja kuntastrategiaan perustuvia tavoitteita.
Investointien euromääräinen aktivointiraja säilyy 10 000 eurossa (alv 0 %). Tekninen lautakunta vastaa kiinteistöjen sekä vesi- ja viemärilaitoksen investointien valmistelusta.
ETELÄ-POHJANMAAN hyvinvointialue on vaatinut Vimpelin kuntaa maksamaan aiemman sairaanhoitopiirin aikaisia osastosihteerien palkkasaatavia sivukuluineen ja viivästyskorkoineen. Kunnanhallitus piti vaatimusta perusteettomana eikä suostunut maksuun. Mahdollinen korvaus maksetaan vain, mikäli kaikki jäsenkunnat tekevät niin.
KUNNANHALLITUS hyväksyi poikkeamisluvan tilalle Rinne Vimpelin kylässä. Poikkeamisluvan hinta on 720 euroa, ja lupa on voimassa kaksi vuotta lainvoimaisuudesta.
VESIHUOLTOLAITOKSEN taksojen ja varavesijärjestelmän osalta kunnanhallitus palautti asian tekniselle lautakunnalle uudelleen valmisteltavaksi. Alkuperäisessä esityksessä taksoja olisi korotettu ja varavesiyhteyttä kehitetty Lappajärven Itäkylän suuntaan.
Lisäksi kunnanhallitus hyväksyi määräalan oston Autio-Pajala-kiinteistöstä oheismateriaalin mukaisesti ja totesi valtuuston 28. huhtikuuta tekemät päätökset lainmukaisiksi.
Lue myös:














