VIMPELIN liikuntahalli tuhoutui tulipalossa lähes täysin. Päivystävän palomestarin Keijo Kangastien mukaan ainoastaan rakennuksen tekniset tilat näyttäisivät säästyvän, sillä niihin on oma sisäänkäynti ulkoa.
–Sammutustyöt jatkuivat puolille öin ja jälkivartiointi aamuun saakka. Peltikaton alla on villaa, ja tuli pääsi leviämään laajalle rakenteisiin, kertoo Kangastie paikan päältä Ylelle.
Tulipalo sai alkunsa liikuntahallin pääoven eteistiloista. Tarkempi syttymissyy ei ole vielä tiedossa. Rakennuksessa on useita valvontakameroita sekä sisällä että ulkona, joiden tallenteita viranomaiset läpi.
Hätäkeskus sai ilmoituksen palosta maanantaina 16. kesäkuuta iltapäivällä kello 15.48. Paloa on ollut sammuttamassa 14 yksikköä. Ilmoituksen palosta hätäkeskukseen teki kuntosalilla olleet henkilöt.
Vimpeliläinen Janne Vesala oli ensimmäisten joukossa paikalla ennen pelastuslaitosta. Näky oli hänen mukaansa raju.
–Katsoin, että liikuntahallista tulee mustaa savua. Sitten oven lasit pamahtivat hajalle, ja sisältä tuli lieskoja.
Haastatteluhetkellä kello 18 jälkeen Vesala kertoi parhaillaan liikuntahallin kattoa purettavan.
–Hallin pellit hohkaavat sieltä täältä, sammutustöissä taitaa mennä vielä pitkään.
Pelastustyöntekijöiden mukaan henkilövahingoilta on onneksi vältytty. Tilannetta seurataan ja sammutustyöt jatkuvat läpi illan.

–Tärkeintä on se, että henkilövahingoilta vältyttiin, ja että palo saatiin nopeasti rajattua, kertoo Vimpelin kunnanjohtaja Sam Leijonanmieli haastattelussa myöhään maanantai-iltana.
Valtuutetut ja viranhaltijat kokoontuvat tänään tiistaina kello 10 aiheen tiimoilta kartoittamaan mihin kaikkeen liikuntahallin tuhoutuminen vaikuttaa.
–Ensimmäisenä selvitämme väistotilat kaikelle niille lukuisille tahoille, jotka ovat käyttäneet liikuntahallia. Toiseksi – uuden hallin rakentaminen on käynnistettävä mahdollisimman nopealla aikataululla. Tätä ennen, kunta luonnollisesti käy muun muassa vakuutusyhtiön kanssa kaikki yksityiskohdat läpi. Liikuntahalli on vakuutettu, mukaan lukien irtaimisto ja keskeytysvakuutus.
Valtuuston kanssa kävimme pikaisen keskustelun ja viesti joka kuntalaisille halutaan välittää, viranhaltijoiden, että päättäjien osalta on yksiselitteinen ja selkeä: tulemme kääntämään tämän mustan maanantain voitoksi, kertoo Leijonanmieli.















