VIMPELIN yhteiskoulun oppilaskunta lahjoitti tiistaina 27. toukokuuta 1010 euroa Vimpelin 4H-yhdistyksen nuorisotyöhön. Lahjoitus on kerätty kokoon keväällä järjestetyistä taksvärkkipäivistä, jolloin oppilaat olivat päivän töissä koulun ulkopuolella.
–Oppilaskunnan kanssa pohdittiin, mille taholle lahjoitus osoitettaisiin. Nuorisotyöhön keskittyviä yhdistyksiä ei täällä ole kovin montaa, ja se, ettei 4H:lle aiemmin ole lahjoitettu mitään, vaikutti myös päätökseen. Lisäksi 4H näkyy koulun arjessa vahvasti, mikä on erittäin hyvä asia, kertoo oppilaskunnan ohjaaja Jari-Matti Uusitupa.
Oppilaskunta toivoi, että rahat käytetään suoraan nuorten hyväksi. 4H Vimpelin toiminnanjohtaja Kirsi Sänkiaho otti oppilaiden toiveet huomioon ja tiedusteli, mitä nuoret itse toivoisivat lahjoituksen mahdollistavan. Nuoret esittivät toiveen päästä Seinäjoen Ideaparkiin.
–Aina välillä nuoret ovat kyselleet, järjestettäisiinkö retki Ideaparkiin, mutta meillä ei ole ollut rahoitusta siihen. Nyt on, Sänkiaho iloitsee.
Yhteistuumin sovittiin, että retki toteutetaan syyslomalla.
SÄNKIAHO kiitteli oppilaskunnan lahjoitusta lämpimästi.
–Lapsi- ja nuorisotyöhön tehdyt leikkaukset näkyvät ja tuntuvat, senkin takia lahjoitus on meille iso asia. Tämä vuosi sitkutellaan ja katsotaan, mitä ensi vuosi tuo tullessaan, hän sanoo.
–Yhteistyö 4H:n ja koulujen välillä on ollut tiivistä ja hyvää. Aiemmin on järjestetty esimerkiksi yhteisiä bingotapahtumia, ja oppilaskunnan puheenjohtaja Venla Anttila on tulossa meille kesätöihin.
Kesän ajalle 4H järjestää monipuolista toimintaa yhteistyössä kunnan kanssa: luvassa on leirejä, kerhoja ja ohjelmaa muun muassa Pesisfestivaaleilla, missä 4H on mukana järjestämässä taikuriesitystä.
–Tällainen yhteistyö, jossa nuoret ovat mukana tekemässä ja päättämässä, on arvokasta, sanoo Sänkiaho.














