MOMS FOR KIDS -yhdistyksen kolme vuotta kestänyt STEA-rahoitteinen Yhdessä-hanke päättyy tulevien viikkojen aikana. Hankkeen työntekijät Ulla Anttila ja Kristiina Mäki kertovat ajatelleensa, että alkuvuosi lasketellaan kohti rauhallista hankkeen lopettamista, kirjoitellaan raportteja ja tyhjennetään toimitilaa. Toisin kuitenkin kävi.
–Vauhti vain kiihtyy loppua kohti, sitä näköjään haluaa viimeiseen asti katsoa mihin tämä vie, nauravat Anttila ja Mäki.
Moni hankkeen alussa asetettu tavoite on toteutunut ja uusia ovia on avautunut enemmän, kuin alussa uskallettiin toivoakaan.
–Vaatepankkien suhteen meillä oli sellainen tavoite, että saisimme Momsseille viisi uutta Vaatepankkia. Niitä perustettiin kaikkiaan seitsemän! Kolmen vuoden aikana saimme myös paljon isoja yhteistyökumppaneita, ja heidän kauttaan jää hankkeen aikana syntyneitä palvelutuotteita elämään, kuten esimerkiksi Teinineuvola ja Senteistä kiinni -rahapuheen vertaisryhmä, Anttila ja Mäki iloitsevat.
Useamman asiantuntijatahon kanssa yhteistyössä suunnitellun ja toteutetun Teinineuvolan kanssa Anttila ja Mäki kertovat tehneensä pitkäjänteistä työtä. Tällä hetkellä valtakunnallistakin kiinnostusta herättäneeseen Teinineuvolaan mukaan on lähtenyt jo kymmenen paikkakuntaa. Hankkeen loppuessa vastuu ryhmien organisoinnista siirtyy hyvinvointialueen perhekeskuskoordinaattoreille.
–Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle täytyy nostaa hattua. Meidät on hyväksytty mukaan ammatillisina toimijoina ja varteenotettavina yhteistyökumppaneina ja perhekeskusten toimivuuteen on panostettu. Toiminta on ollut hyvin organisoitua, sanoo Anttila.
Mäki kertoo, että ”Senteistä kiinni” jää osaksi Momssien palvelumuotoja. Yhteistyökumppaneista käydään vielä neuvotteluja. Siitä kuitenkin pidetään kiinni jatkossakin, että palvelumuodosta ei saa mikään taho saada taloudellista hyötyä, vaan sen tulee olla jatkossakin osallistujille ilmaista.
–Jälkeenpäin on ajateltu, että onneksi osasimme asettaa itsellemme riittävän isoja haasteita, vaikka hankkeessa olisi ollut mahdollista päästää itsensä paljon helpommallakin. Huomasimme yhteiskunnan rakenteissa aukkoja, jotka hanke voisi täyttää ja uskalsimme ottaa isoja askelia sen eteen. Asioiden järjestymisessä on myös auttanut itselle täydellinen työpari – meillä on erilaiset vahvuudet ja olemme täydentäneet toinen toistamme, naiset jatkavat.
Asiat loksahtelivat paikalleen ihmeellisellä tavalla
ANTTILA ja Mäki summaavat kolmen vuoden antia, ajatuksia ja muistoja, mutta pähkinänkuoreen tapahtumarikasta ajanjaksoa on mahdotonta mahduttaa. Kolmeen vuoteen on mahtunut yli 4 000 kohtaamista, mikä pitää sisällään kohtaamiset myös vapaaehtoisten ja yhteistyökumppaneiden kanssa.
–Alussa verkostoituminen vei hurjasti aikaa ja epäuskonkin hetkiä omaan tekemiseen on ollut, mutta aina on asiat kuitenkin loksahtaneet paikoilleen ihmeellisellä tavalla. Työ on ollut todella antoisaa ja antanut itsellekin eväitä elämään. Tässä on saanut kasvaa ammatillisesti ja ihmisenä, pohtivat Anttila ja Mäki.
–Olemme kiitollisia myös siitä, että olemme saaneet olla osa Momssien kasvutarinaa.
Hankkeen päättyessä Mäki jää yhdistyksen työntekijäksi vetämään Vaatepankkeihin liittyvää hanketta ja Anttila palaa diakoniatyöntekijäksi Alajärven seurakunnalle Lehtimäen yksikköön.
–Matka on ollut mukava. Aika on lentänyt kuin siivillä, mutta olo on levollinen, kun tietää, että on tehnyt sen mitä on pitänyt.
Lue myös: Luova äiti ja luova lapsi -taidenäyttely Villa Väinölässä – Järviseudun sanomat














