SEELI Toivio päätti jo viisivuotiaana haluavansa olla solisti, kamarimuusikko ja oopperalaulaja. Yksi ensimmäistä julkisista esiintymisistä oli pankkiaulassa Lahdessa 6-vuotiaana. Hän oli pahoillaan, kun ihmiset eivät pysähtyneet kuuntelemaan. Nyt häntä on pysähdytty kuuntelemaan laajasti Keski-Euroopassa, Englannissa, Japanissa ja jopa New Yorkin maailmankuulussa Carnegie Hallissa.
–Olen harjoitellut musiikkia koko lapsuuteni ja nuoruuteni ja nyt teen sitä. Jos yhtäkkiä jotakin uutta putkahtaa, sitten niin. Jos en olisi sellisti, voisin olla teknoreivaaja kymmenille tuhansille ihmisille. Mutta jos oikeasti olisin sitä eniten halunnut, niin olisin siellä, kertoi Toivio.
–Alussa osa suhtautui varauksella, osa innostuksella, kertoi Toivio kollegoiden ja asiakaskunnan suhtautumisesta monitaitoiseen tekijään. Näin tapahtui esimerkiksi, kun hän 14-vuotiaana lähti Budapestin Franz Lisztin musiikkiakatemiaan opiskelemaan tai rikkoessaan musiikin rajoja ja esitystapaa.
–Kaikki on kiinni omasta uskosta, itseluottamuksesta, periksiantamattomuudesta ja ahkeruudesta. Eli siitä vaan, nuotti kerrallaan, hän rohkaisee yleisöään.
Rohkeus ja ennakkoluulottomuus kuvaavat Toivion elämänasennetta ja suhdetta musiikkiin. Hän hoitaa sellokonserttinsa, kiertueensa ja levytyksensä itse. Hän tekee 300–400 keikkaa vuodessa esiintyen isojen konserttisalien lisäksi paljon myös muun muassa kirjastoissa.
EVIJÄRVELLÄ Toivio esitteli soiton ja laulun ohessa instrumenttejaan, kertoi itsestään ja urastaan. Ohjelmisto tarjosi Bachin Preludiumista Suomifilmien ja muiden tunnettujen elokuvien musiikkiin. Sello soi välillä raa’asti ja voimalla, välillä kauniisti ja herkästi. Mezzosopraanon ääni soi upeasti. Ja yleisö nautti esityksestä.
–Odotin irtiottoa arjesta ja sitä, että sai sukeltaa musiikin maailmaan. Olen käynyt Seeliä kuuntelemassa viimeksi Lappajärvellä ja oli tosi vaikuttava kokemus, ja sitä se on myös nyt. Hän on maailmanluokan sellisti ja laulaa todella kauniisti, kertoi Tina Granvik-Mäntylä konsertin jälkeen.
–En ole ennen ollut kuuntelemassa Seeliä. Nimi oli tuttu ja osasin odottaa, että nyt jotain todella kaunista ja ammattimaista on luvassa. Esitys jopa ylitti suuret odotukseni. Oli tosi hieno konsertti, kertoi Salla Laukkonen.
–Todella hieno ”konsertti”. Nainen osasi hommansa, sekä soiton että esiintymisen. Ammattilaisen työskentelyä on nautinto seurata, oli laji tai soitin mikä tahansa, arvioi Seppo Kivijärvi, joka oli vaimonsa Eevan kanssa yleisössä.
–Aina kun kirjastossa järjestetään jotain poikkeuksellista, arjesta irrottavaa kulttuuria, seuraan sitä. Aina ei tarvitse lähteä muualle kaupunkiin sitä hakemaan, kiittää Salla Laukkonen kirjastoa. Seppo Kivijärvi yhtyy noihin sanoihin ja toteaa lyhyesti: ”Lisää näitä!”
Leevi Norrena














