Sisältötoimisto laajeni viestintätoimistoksi yhteistyöverkoston myötä

Susanna Korkiatupa on pyörittänyt yritystään Järviseudulla pian viisi vuotta. Hän on kotoisin Vimpelistä. Asiakkaat ovat pääasiassa Etelä-Pohjanmaalta, mutta myös muualta Suomesta on asiakkaita jonkin verran. Kuva: Tuukka Kiviranta

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

1. tammikuuta 2021 alkaen yritys toimiikin hieman uudistuneella nimellä Viestintätoimisto Loistava.

–Olen harkinnut työllistämistä ja yhtiömuodon vaihtamista jo jonkin aikaa, nyt aika tuntui olevan tällekin uudistukselle kypsä. Muutoksen myötä yhtiömuoto vaihtuu ja Loistavasta myös tuli työnantajayritys tänä syksynä. Samalla ajattelin, kun yhtiömuodon vaihdoksen myötä y-tunnus pitää joka tapauksessa vaihtaa, että rekisteröidään nyt samalla kerralla meitä paremmin kuvaavampi nimi.

KÄYTÄNNÖSSÄ yhteistyö asiakkaiden kanssa ei muutu. Viestintätoimisto Loistava työllistää yrittäjän itsensä lisäksi yhden vakituisen työntekijän ja vakituisesti myös yhden kevytyrittäjän. Yhteistyöverkostossa on lisäksi lukuisia muita ammattilaisia viestinnän ja median alalta niin Järviseudulta, Etelä-Pohjanmaalta kuin myös muualta Suomesta.

–Verkostossa toimimisen etu on se, että jokainen saa olla parhaimmillaan ja tehdä töitä juuri omalla intohimosektorillaan.

Korkiatupa kertoo, että kuluneen, vaikean vuoden aikana hänelle ovat tuottaneet suurta iloa tulevaisuuteen uskovat asiakkaat, jotka kehittävät organisaatiotaan ja työyhteisöään tilanteesta huolimatta.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.