Alajärven kaupunginvaltuusto 7.12.2020 TT Botnia jakaa mielipiteitä

Vanhan paloaseman kohtalo puhuttaa. Siitä toivotaan yhdistysten ja toimintojen taloa.

VALTUUSTON helmikuussa tekemää päätöstä työterveysyhtiö TT Botnia Oy:n rahoituksesta tarkennettiin. Kaupunki myöntää yhtiölle sijoitettua vapaata omaa pääomaa 25 110 euroa ja lyhytaikaista kassalainaa 82 643 euroa. Valtuusto hyväksyi, että kassalaina muutetaan osakaslainaksi kuntalain 129 pykälän voimaantulon jälkeen ja kumosi päätöksen 100 000 euron omavelkaisen takauksen antamisesta. Kaupunki omistaa osakassopimuksen mukaan yhtiöstä 8,28 prosenttia eli 828 osaketta ja sen rahoitusvastuu on yhteensä 110 000 euroa.

Sari Palmu (kesk.) totesi ällistyneensä saadessaan maatalousyrittäjänä yhtiön palveluhinnaston.

–Melkoinen rahastuslaitos tulee olemaan. Oma systeemi on ollut hyvä ja toimiva. Tästä tulee iso kustannus yrityksille.

Hallintojohtaja Nina Pärssinen kertoi, että yhtiö on verrannut hintoja muiden markkinoilla toimivien hintoihin. –Välitilinpäätöksen mukaan Alajärvellä toiminta on ollut noin 50 000 euroa miinuksella eli veronmaksajien kustannuksella on maksettu työterveyshoitoa. Vimpeli kilpailutti oman työterveyshuoltonsa ja vaihtoivat TT Botniaan, vaikka Anselmi ja Terveystalo olivat jättäneet tarjouksen.

Raimo Vistbacka muistutti, ettei yhtiön tarkoitusperä ei ole tuottaa voittoa. –Alussa hintoja voi verrata muihin, mutta tilikauden jälkeen voi verrata, riittääkö tulo menoihin vai voidaanko palvelu tuottaa laajasti ja laadukkaasti pienemmällä voittoprosentilla.

Olli Ketola (vas.) oli aikoinaan eri mieltä suureen työterveysyhtiöön liittymisestä ja totesi, että asia olisi ollut parempi hoitaa paikallisten toimijoiden kanssa, jolloin päätäntävalta ja hoito olisivat olleet lähellä ja palvelusta maksettu raha olisi palautunut osittain kaupungin kassaan veroina.

TALOUSVESIVERKON rakentamisen suunnittelu yhdessä Vimpelin kanssa hyväksyttiin. Vimpeli vastaa suunnittelukustannuksista ja hakee niihin avustusta ely-keskukselta.

Ylikylän koulun myynti 6 000 eurolla hyväksyttiin. Kiinteistöstä, joka sijaitsee 1,69 hehtaarin tontilla, jätettiin huutokaupat.comissa 17 tarjousta kuudelta eri tarjoajalta.

Autosähkö Arvo Männikölle päätettiin myydä 6 750 neliön määräala tilasta Jukantupa yrityksen piha-alueeksi 6 750 euron kauppahintaan. Tilusvaihtosopimus Lehtimäen keskusvaraston läheisyydessä hyväksyttiin. Alajärvi luovuttaa Mäntykangas-tilasta 860 neliötä ja Hautala-tilan omistaja noin 500 neliötä kaupungille, koska keskusvaraston aita on osittain toisen tilan puolella. Alueet on todettu samanarvoisiksi.

SAIRAANHOITOPIIRIN materiaalipäällikön viranhaltijapäätös elintarvikkeiden hankinnasta lokakuun 2022 loppuun saakka tuotiin valtuustolle tiedoksi. Kauko Ukonmäki totesi, että valtuuston kannattaisi ottaa kantaa asiaan. –Sairaanhoitopiiri tuottaa ruuan ja sen luulisi menevän terveys edellä, mutta hinta on pääroolissa.

Hän toivoi kotimaisuuteen kiinnitettävän enemmän huomiota. Samaa mieltä oli Jukka Joensuu (kok.) –Sairaanhoitopiiri on ruokaprovinssin pääkaupungissa toimiva kuntayhtymä ja kun puhutaan ruokamaakunnasta, kotimaisuutta toivoisin hyödynnettävän enemmän.

Tilintarkastusyhteisö päätettiin kilpailuttaa vuosille 21–23 optiomahdollisuudella vuosille 24–25.

NUORISOVALTUUSTON edustaja Fanni Yliaho vetosi valtuustoon esteettömien, turvallisten ja keskeisellä sijainnilla olevien nuorisotilojen löytämiseksi. Juha Hauta-aho esitti Keskustan ryhmän aloitteena nuorisokeskuksen perustamista. Kaikki kaupungissa nuorisotyötä tekevät tahot tulisi kutsua yhteen ja selvittää sopivan tilan löytämistä.

Kauko Ukonmäki toi esille huolensa siitä, ettei vanhus- ja vammaisneuvoston ääni ei kuulu perusturvalautakuntaan, kaupunginhallitukseen ja -valtuustoon.

–Ehdotukset tulisi mielestäni käsitellä säädyllisessä ajassa ja antaa niistä palautetta.

Jukka Pekka Matintupa (sd.) teki aloitteen vanhanpaloaseman muuttamiseksi toimintojen keitaaksi. Hän esitti, että kiinnostuneet tahot kootaan ideoimaan tilojen uutta käyttöä ja että ensi vuoden talousarvioon myönnettäisiin 20 000 euron määräraha rakennusten kuntotarkastuksiin ja tulevan käyttötarkoituksen sekä tilajaon kartoitukseen.

Lisäksi hän kaupungin huomioivan yhdistyksiä, yhteisöjä ja yrityksiä, jotka elävöittävät kaupunkia ja täydentävät palveluntarjontaa. Esimerkkinä hän mainitsi erilaiset tukiyhdistykset ja -palvelut.

–Pitäisi vuosittain nostaa esille yksi tällainen toimija ja huomioida se asiankuuluvasti.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.