Kauhavan ja Evijärven kunnat sopivat omista koronarajoituksistaan

ALUEELLINEN yhteistyöryhmä Nyrkki julkisti keskiviikkona joukon koronarajoituksia.

Niiden lisäksi Kauhavan kaupunki ja Evijärven kunta ovat lisäksi sopineet seuraavista linjauksista:

Kuntien liikuntatilat eli koulujen liikuntasalit sekä kuntosalit ovat suljettuina Kauhavalla 21.12.2020 saakka ja Evijärvellä 6.1.2021 saakka.

Nuorisotilat ovat kiinni molemmissa kunnissa vuoden loppuun saakka.

Kirjastot toimivat rajoitetusti siten, että lehtisalit suljetaan. Asiakkaita kehotetaan hoitamaan palautukset ja lainaukset viivytyksettä ilman turhaa oleskelua tiloissa.

Alueen asukkaisiin vedotaan, ettei työyhteisöjen tai ystävien kesken järjestettäisi pikkujouluja ja muita yksityistilaisuuksia tai osallistuttaisi niihin.

–Näiden yhteisten ohjeistusten tarkoituksena on rauhoittaa sekä oman alueemme että koko maakunnan koronatilannetta. Nyt on äärimmäisen tärkeää, että jokainen kantaa oman kortensa kekoon toimimalla vastuullisesti niin koulussa, työssä kuin vapaa-ajallakin, kuntayhtymä Kaksineuvoisen johtaja Piia Kujala sanoo.

Jaa tämä juttu:

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Telegram
Sähköposti

Aihealueeseen liittyviä juttuja

Artikkelit vuosittain

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.