Sunnuntaina yksi koronavirustapaus maakunnassa

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

Koronatartuntojen kokonais-määrä sairaanhoitopiirissä on 169. Sairaalahoidossa on edelleen muutamia potilaita.

Tiedoksi korona-altistuminen Teuvalla

Myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö on asioinut Teuvalla ravintola Wanhassa Sakessa perjantaina 30.10.2020 klo 21.30–23 välillä. Ravintolassa kyseisenä aikana asioineita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan koronaan viittaavien oireiden ilmaantuessa koronatestaukseen terveyskeskukseen. Terveyskeskuksen ollessa suljettuna pyydetään ottamaan yhteyttä maakunnalliseen päivystysapuun 116 117.

Mainos

Eilen tiedotettiin, että keskiviikkona 28.10. Kauhajoen Liikuntahallissa pelatussa Karhubasketin ja KTP-Basketin välisessä koripallo-ottelussa on yläkerran B2-katsomossa ollut myöhemmin koronapositiiviseksi osoittautunut henkilö. Pelissä on ollut maskisuositus ja turvaväleistä on huolehdittu, joten katsojien tartuntariski arvioidaan pieneksi. Katsojia kehotetaan kuitenkin seuraamaan oireita 14 vrk:n ajan.

COVID-19 -näytteitä on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä otettu tähän mennessä kaikkiaan 39 261. Eilen tutkittiin 90 näytettä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.