Luku 2.
Kohti ääretöntä ja sen yli
SEURAAVANA viikonloppuna Jussi ja Maija tapasivat uudelleen Kärnän sillalla, kuten olivat sopineet. Auringonlaskun monet värit heijastuivat Lappajärven tyvenällä pinnalla, luoden taian omaisia vivahteita omaavan tunnelman. Jussi oli saapunut paikalle, täpinöissään, varhain. Mies ja hänen menopelinsä kiilsi huolellisesta tuunauksesta. Hän oli jopa tankannut Tunturin tällä kertaa ja tarkistanut renkaiden paineet. Ei huolta, vaikka tiesi, että Jaskarin Matin huomautus kyytiläisestä oli ollut vain kevyt muistutus, seuraava kohtaaminen ei sitä välttämättä olisi. Maija saapui kävellen, pitkät hiukset liehuen kevyessä tuulessa. Hänen hymynsä sai Jussin sydämen sykkimään nopeammin, nuori mies tunsi outoa värinää.
Kaksi päällä he lähtivät taittamaan matkaa kohti Evijärveä, missä tiedettiin olevan kesämarkkinat. Matkalla he pysähtyivät nauttimaan jäätelöä ja katsomaan, kuinka paikalliset lapset leikkivät järven rannalla. Matkaa oli pakko tehdä kiertoteitä pitkin virkavallan pelossa. Keskustelu heidän välillään oli vilkasta ja rentoa, ja he jakoivat kesän unelmiaan ja suunnitelmiaan tulevaisuudesta. Maija kertoi haaveilevansa opiskelevansa sairaanhoitajaksi, kun taas Jussi oli kiinnostunut automekaniikasta, koneita kun koko pienen ikänsä oli rassaillut. Olisiko Maijan matka kohti Seinäjokea ja sairaanhoito-oppilaitosta ja Jussin kohti amista? Tulevaisuus olisi vielä auki molempien kohdalla.
Markkinoilla nuoripari käveli käsi kädessä katsellen erilaisia myyntikojuja, ilma täyttyi elävästä musiikista. Paistettujen muikkujen ja lättyjen tuoksu virisi tyynessä kesäsäässä nälkäisten sieraimiin. Illan päätteeksi he löysivät hiljaisen paikan järven rannalta, missä he istuivat pitkään katsellen taivaankannelle syttyviä tähtiä. Siinä hetkessä, kesäyön lämpimässä syleilyssä, molemmat tunsivat, että heidän välillensä oli syntynyt jotain erityistä.
Kesän markkinat Järviseudulla olivat ohitse, mutta kesä jatkui heidän seurustellessaan yhä tiiviimmin. Päivät kuluivat uimalla, pyöräilemällä sekä tutkimalla ympäröiviä kyliä ja luontokohteita. Jokainen yhdessäolon hetki vahvisti heidän sidettään, ja he alkoivat haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta.
Kun syksy viimein lähestyi ja koulu alkoi, Jussi ja Maija jatkoivat tapaamistaan viikonloppuisin. Heidän suhteensa oli nuorten rakkautta täynnä intohimoa ja uteliaisuutta. He tiesivät, että edessä oli monia haasteita, mutta olivat valmiita kohtaamaan ne yhdessä. Yhteisestä tulevaisuudesta haaveiltiin keskusteluissa alati.
Kesän -73 värit olivat saaneet nuorten elämään uuden sävyn, tämä kesä muistettaisiin aina erityisenä aikana, jolloin he löysivät toisensa.
Jussin mopo oli vaihtunut alkusyksystä kevytmoottoripyörään, jolla kyyditys sujui ilman pelkoa esivallan pitkästä kourasta. Matka taittui linjalla Vimpeli-Lappajärvi usein viikollakin, bensaa paloi, mutta niin paloi miehenalun mielikin matkalla Kärnään. Paikka opiskelujen jatkoon oli jo Jussin kohdalta selvä, Lappajärven ammattikoulu veisi miehen ajan seuraavat kolme vuotta. Toisaalta, mikäli Maijan opiskelupaikka ei ratkeaisi vielä syksyllä, olisi riiuumatka amiksesta lyhyt, Kärnään morsmaikun tykö. Nuukana poikana Jussi oli ottanut asunnon ammattikoulun asuntolasta, arvatenkin ketunhäntä kainalossaan. Maijan opiskelupaikka ratkeaisi, mikäli varsinaisen paikan saanut ei sitä ottaisi vastaan. Maija oli ensimmäisellä varasijalla Seinäjoen Sairaanhoito-oppilaitokseen. Jussi mietti asiaa usein viilatessaan ensimmäistä harjoitustyötään, rautapalaa, kumpi olisi parempi vaihtoehto Maijan ja hänen osaltaan.
Syksyn lehdet olivat alkaneet värjätä maisemaa kullankeltaisiksi kaikissa ruskan sävyissä ja ilma oli viilentynyt raikkaaksi. Nuoripari istui Kärnän sillalla, kuten niin monta kertaa ennenkin, mutta tällä kertaa tunnelma oli hiukan erilainen. Heidän tarinassaan avautuisi uusi luku– ja se tuntui sekä jännittävältä että pelottavalta.
Maija oli saanut paikan Seinäjoen sairaanhoito-oppilaitoksesta ja Jussi jatkoi automekaanikon opintoja Lappajärvellä. Heidän tiensä erkanisivat hetkeksi, mutta molemmat toivoivat salaa, että tämä ei olisi minkään loppu, vaan uuden alun ensiaskeleet.
–Lupaatko kirjoittaa minulle? Maija kysyi hiljaa, tarttuen Jussin käteen.
–Totta kai. Ja soitellaan joka ilta, jos pystytään, Jussi vastasi ja puristi Maijan sormia lujemmin.
Hänen äänessään oli lupausta, mutta myös lievää epävarmuutta. Kuinka kaikki toimisikaan, kun tutut kuviot muuttuisivat niin radikaalisti?
