Tilaa uutiskirje Tilaa lukuaikaa Osta irtonumero Kirjaudu

Svitlanan silmin

Kaikki, mitä esi-isämme tekivät, vaati työtä ja ymmärrystä: veden, tulen, suolan ja ajan hallintaa.

Kuinka ukrainalaiset säilyttivät ruokaa talveksi: esi-isien kokemus kantaa yhä

Eilen, kun tein hapankaalia, muistin lapsuuteni ja sen, miten isoäitini valmisti sitä. Mietin, mitä hän olisi vastannut, jos olisin pyytänyt ... Lue lisää
Jopa maailmassa, jossa korruptio tuntuu totaalilta, sisäinen maailma voi pysyä kirkkaana, vahvana ja oikeudenmukaisena, kirjoittaa Svitlana Zubenko kolumnissaan. Kuva: Freepik.

Valoa pimeydessä: pohdintoja omatunnosta ja kestävyydestä

Joskus elämä muistuttaa valtavaa valtamerta, jolla purjehdimme myrskyjen ja sumujen keskellä yrittäen pysyä pinnalla. Jokainen aalto on uutinen, havainto tai ... Lue lisää
KUN kuulemme sanan olki, useimmat meistä ajattelevat peltojen olkikasoja, eläinten ruokaa tai pehmeää alusmateriaalia karjalle. Niin sitä käytettiin myös minun perheessäni. Mutta juuri samasta oljesta ihmiset ovat vuosisatojen ajan luoneet todellisia ihmeitä – koreja, hattuja (bril’ – perinteinen olkihattu), leluja ja jopa hienostuneita kodin koristeita. Isoäitini ja isoisäni talossa oli olkisia esineitä – ennen kaikkea isoisän olkihattu. Vanhempieni asunnon seinällä riippui suuri oljesta tehty taulu. Olkipunonta (suom. olkityö) on käsityötaito, joka yhdistää luonnon yksinkertaisuuden ja ihmisen mielikuvituksen ja on lahjoittanut meille yhden lämpimimmistä kansantaiteen muodoista. Ensimmäiset olkityöt ilmestyivät kauan sitten – jo silloin, kun ihmiset vasta alkoivat viljellä viljaa. Sadonkorjuun jälkeen jäi paljon pitkiä ja vahvoja korsia, ja tarkkasilmäinen ihminen huomasi, että niitä voi käyttää muuhunkin kuin polttoaineeksi tai rehuksi. Olki osoittautui kevyeksi, joustavaksi ja samalla kestäväksi. Siitä alettiin punoa köysiä, koreja, katonpäällysteitä ja myöhemmin koriste-esineitä. Ukrainassa olkityön taito kehittyi erityisesti Polissjan (Pohjois-Ukrainan metsäinen alue), Podilljan ja Slobožanshchynan (Itä-Ukrainan historiallinen alue) talonpoikaiskodeissa. Sadonkorjuun jälkeen talonväki valitsi parhaat rukiin tai vehnän oljet, kuivasi ne ja lajitteli paksuuden ja värin mukaan. Pitkinä talvi-iltoina, kun peltotyöt olivat ohi, alkoi hiljainen luova työ – mestarit punovat. Olkitöiden kauneuden salaisuus piilee itse materiaalissa. Olki hohtaa luonnollista kullanväristä kiiltoa, joka vaihtelee vaaleankeltaisesta meripihkaan. Se tuntuu kantavan sisällään auringon valoa ja kesän lämpöä. Mutta jotta oljesta tulisi taipuisaa ja “kuuliasta”, sitä täytyy valmistella: liottaa lämpimässä vedessä, kuivata ja silittää suoraksi. Silloin oljenkorsi muuttuu taipuisaksi kuin silkkinen nauha. Mestarit sanovat: “Olki ei pidä kiireestä.” Jos sen taittaa liian nopeasti, se katkeaa; jos sen kuivattaa liikaa, se muuttuu hauraaksi. Työ oljen kanssa kasvattaa siis kärsivällisyyttä, huolellisuutta ja kunnioitusta luontoa kohtaan. Punontatekniikoita on lukemattomia, mutta kaikkia yhdistää yksi perusajatus – yksittäisten korsien yhdistäminen yhtenäiseksi muodoksi. Yksinkertaisin on letitystekniikka, jossa useasta nauhasta punotaan “lettiä” koristeiksi tai hattujen nauhoiksi. Spiraalitekniikalla voidaan tehdä pyöreitä esineitä: koreja, rasioita, hattuja. On myös pitsimäistä punontaa, jossa ohuista nauhoista syntyy hienostuneita kuvioita, lumihiutaleita ja kukkia. Joskus mestarit eivät vain punoneet korsia yhteen, vaan myös ompelivat tai liimasivat ne, muodostaen tasomaisia kuvia. Näin syntyi erityinen taidelaji – olkimosaiikki (tai olkitaide), jossa oljen kiilto muistuttaa kultaa ja kuviot muistuttavat vanhojen kirjontojen ornamentteja. Aiemmin olkiesineillä oli pääasiassa käytännöllinen tarkoitus. Niistä tehtiin: koreja viljalle ja vihanneksille, rasioita, mattoja, laukkuja ja hattuja, pulloja öljyn tai hunajan säilyttämiseen sekä olkisia seinäpaneeleja talojen eristämiseen. Vähitellen punonnasta tuli kuitenkin muutakin kuin käsityötä – siitä tuli taidetta. Syntyi olkileluja, nukkeja, keväisiä lintuja ja hevosia – hedelmällisyyden, voiman ja elämänilon symboleja. Erityisen tärkeä oli didukh – joulunajaksi tehty olkilyhde, jossa kansanuskomusten mukaan asuvat esi-isien henget. Se asetettiin talon kunniapaikalle ja koristeltiin nauhoin ja jyvin. Didukh ei ollut vain koriste, vaan myös yltäkylläisyyden, rauhan ja perheen muistin symboli. Jokaisella olkiesineellä on oma “kielensä”. Ympyrä tai spiraali symboloi aurinkoa ja elämän jatkuvuutta, kolmio perheen sopua ja ristikkäiset muodot suojaa. Itse materiaali – aurinkoinen ja elämää tuova – yhdistetään hyvyyteen ja lämpöön. Siksi olkisia suojuksia ripustettiin usein oven viereen tai kunniapaikalle “pitämään järjestystä kodissa”. Koristekuvioissa toistuvat kasviaiheiset motiivit – tähkät, kukat ja lehdet – muistuttaen ihmisen yhteydestä maahan. Mestarit eivät käyttäneet malleja: jokainen teos oli ainutlaatuinen, syntynyt inspiraatiosta ja mielentilasta. 1900-luvulla, teollisuuden kehittyessä, tämä käsityö alkoi vähitellen kadota. Näytti siltä, että halvat tehdasmateriaalit syrjäyttävät oljen lopullisesti. Mutta nykyään kiinnostus luonnonmukaiseen on jälleen heräämässä. Olkityö palaa – ekologisuuden, lämmön ja ukrainalaisen identiteetin symbolina. Nykyiset mestarit luovat paitsi perinteisiä didukh-lyhteitä ja bril’-hattuja, myös moderneja design-esineitä: lampunvarjostimia, tauluja, seinäkoristeita ja jopa koruja. Olki sopii hienosti yhteen kankaan, puun ja keramiikan kanssa, antaen esineille pehmeän “aurinkoisen” hohteen. Joka vuosi eri puolilla Ukrainaa järjestetään kansantaiteen näyttelyitä ja festivaaleja, joissa olkityöt ovat kunniapaikalla. Lasten kerhoissa olkipunontaa opetetaan mielikuvituksen, hienomotoriikan ja luonnonrakkauden kehittämiseksi. Jokainen, joka on edes kerran punonut yksinkertaisen kukan tai pienen hevosen, tuntee, kuinka kesä herää eloon käsissä. Olkipunonta ei ole vain tapa valmistaa esineitä, vaan taito nähdä kauneus yksinkertaisessa. Jokaisessa oljenkorressa on pala aurinkoa, maata ja ihmisen käsiä. Se opettaa, että harmonia syntyy kärsivällisyydestä, tarkkaavaisuudesta ja rakkaudesta maailmaan. Ehkä juuri siksi olkiesineet tuntuvat lämpimiltä ja “elävinä” – ne hengittävät sitä valoa, josta ne on tehty. Svitlana Zubenko

Oljen ihme

Kun kuulemme sanan olki, useimmat meistä ajattelevat peltojen olkikasoja, eläinten ruokaa tai pehmeää alusmateriaalia karjalle. Niin sitä käytettiin myös minun ... Lue lisää
Korovai on hääleipä, joka symboloi hyvinvointia, rakkautta ja sopua vastaperustetussa perheessä.

Korovai – perheen onnen ja yhtenäisyyden symboli 

Korovai ei ole vain hääleipä, vaan todellinen suojelusleipä, joka symboloi hyvinvointia, rakkautta ja sopua vastaperustetussa perheessä. Sen ilmestyminen hääpöytään juontaa ... Lue lisää
Inspiring view sunset light

Velesin yö: muinaisista rituaaleista nykypäivän juhlintaan 

Velesin yötä, samoin kuin halloweenia, vietetään lokakuun 31. päivän ja marraskuun 1. päivän välisenä yönä, ja niillä on yhteinen merkitys ... Lue lisää
Dukats on paljon enemmän kuin pelkkä koru.

Dukats: koru, jossa on tarina 

Isoäitini perheen aarteiden joukossa oli yksi erityinen, dukats, massiivinen metallikoriste leveällä riipuksella. Sitä käytti jo hänen äitinsä, minun isoisoäitini. Se ... Lue lisää
Sadonkorjuumarkkinat

Syysmarkkinat: muinaisuudesta sydämeen 

Näin täällä Suomessa markkinat kaupan vieressä, ja muistot tulvahtivat mieleeni.  Kun syksy levitti kultaisen ja purppuraisen mattonsa pelloille, ukrainalaiset kylät ja ... Lue lisää
Taitava tekijä saa ainekset soimaan. Kuva: Freepik.

Puun musiikki: kuinka mestareiden käsissä syntyvät soittimet 

Musiikki on kulkenut ihmisen mukana jo muinaisista ajoista asti. Erityisen tärkeää se oli maaseudun elämässä – laulu ja soittaminen olivat ... Lue lisää
Coffee cup

Muki kahvia

Tänään, ennen kahvipäivää, joka on 1. lokakuuta, join aamulla kahvia ja muistelin, miten vietimme tätä päivää toimistolla ennen sotaa. Oli ... Lue lisää
Motanka (1)

Motanka – muinainen käsintehty suojelusnukke 

Motankaa, eli kangasnukkea ei tehdä tavalliseksi leluksi vaan suojelukseksi. Sen valmistusprosessi ei lainkaan muistuta nykyaikaisten nukkejen tekoa. Sitä ei ommella ... Lue lisää
Zgarda on perinteinen ukrainalainen kaulakoru, joka koostuu metalliristeistä.

Zgarda – Korukappale, joka puhuu vuorten hiljaisuuden kanssa

Isoäitini serkku Maria asui perheineen Karpaateilla. Kävimme isoäitini kanssa usein hänen luonaan vierailulla. Äskettäin selailin kirjaa suvustani ja muistelin yhtä ... Lue lisää
Kankaanpainanta on tärkeä käsityö- ja taidemuoto Ukrainassa.

Värillinen painanta kankaalle: kansantaidetta, joka herää eloon väreissä

Perinteisten ukrainalaisten käsitöiden joukossa värillinen painanta vie erityisaseman – se on käsin tehty kuvioiden painanta kankaalle kaiverretuilla laudoilla ja luonnollisilla ... Lue lisää
jokainen hetki tuntuu varastetulta, kuin se olisi napattu jostain entisestä, rauhallisesta kesästä, jota ei enää ole, kirjoittaa Svitlana Zubenko Ukrainan kesästä.

Kesä, joka tuoksuu levottomuudelta 

Palasin hiljattain kotikaupungistani Ukrainassa. Se sijaitsee 80 kilometrin päässä rintamalinjasta – tarpeeksi kaukana, etteivät räjähdykset kuulu joka päivä, mutta riittävän ... Lue lisää
Villainen kaulakoru Теtyana ohritska 1

Villainen hiljaisuus – Tarina huovutuksesta 

Karpaattien vuoristossa, pienessä työpajassa Ternopolissa, tuoksuu villa, puu ja kahvi. Kuuluu vain lempeä koputus – käsien rytmi, joka muuttaa villan ... Lue lisää
Olena Shcherban Borssikeitto saviruukussa -festivaaleilla.

Borssikeitto saviruukussa: juhla, joka lämmittää sielua 

Ukrainan rakkaan Poltavani alueen maalauksellisten kukkuloiden keskellä, pienessä Opishnian kylässä, järjestetään vuosittain erityinen juhla – kulinaarinen ja etnografinen festivaali nimeltä ... Lue lisää
123…6 Seuraava
123…6
Lahjapaketti
Joulu tulee, niin myös toimituksen uutiskirje! Tilaa tästä!
JSS logo sininen

Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on sarjassaan Suomen suurimpia viikoittaisia paikallislehtiä.

Järviseutu-säätiön apurahahakemus
Anna palautetta Tietosuojaseloste

Yhteystiedot

Järviseudun sanomat
0400 773 492
toimitus@jarviseudunsanomat.fi
Maneesintie 16
62600 Lappajärvi

Some

@jarviseudunsanomat Jss Järviseudun Sanomat +358 40 077 8542
UUTISET TAPAHTUMAT NÄKÖISLEHTI