Tällä viikolla ollaan isojen asioiden äärellä
TÄNÄÄN tiistaina kello 16 kotisivullemme luettavaksi lävähtävä pääsiäisviikon Järviseudun Sanomien numero on täynnä tärkeää asiaa.
TÄNÄÄN tiistaina kello 16 kotisivullemme luettavaksi lävähtävä pääsiäisviikon Järviseudun Sanomien numero on täynnä tärkeää asiaa.
RUOKAMARSSI 2024 Seinäjoella 22. maaliskuuta laittoi maatilojen isännät ja emännät liikekannalle. Tapahtuma oli valtakunnallinen ”reiluutus” tuottajia kohtaan. Tapahtuma järjestettiin Kuopion torilla, Ylivieskassa ja Seinäjoella.
Ruokamarssin taustalla on kasvava huoli ruokaketjun tul…
Kauhavan kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös on lähes 2,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tulosta selittävät toimintakulujen pysyminen
Kevään merkkejä on jo ilmassa. Yksi sellainen on LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan perinteiset sammutintarkastuspäivät.
KAUHAVAN kaupunginvaltuuston kokouksessa Kortesjärvellä 18.3.2024 jaettiin tasavallan presidentin 6.12.2023 myöntämiä kunniamerkkejä sekä muistettiin syntymäpäiviään viettäneitä.
Kortesjärven Fräntilän kylässä puusäkkirivit vain kasvavat ja kylän väki kyllä tietää, kuka homman takana on. 80 1,5-kuutioista säkkiä valmiina ja toinen mokoma odottaa tuloaan. Tarmoa täynnä olevan Erkki Vesakosken tiluksilla puidenlaitto ei ole raskasta, vaan puuhaa, joka vie ajatu…
Järvien happitilanne on heikentynyt Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Järvien pitkään jatkuva jääpeitteisyys, vesien rehevöityminen ja vedenpinnan lasku säännöstellyissä järvissä tulviin varautumisen takia aiheuttavat happiongelmia etenkin matalissa järvissä. Hapekkaat lumien sulamisvedet parantavat vesistöjen happitilannetta, mutta yöpakkaset hidastavat lumen ja jään sulamista ja veden virtaamista.
TAMMIKUUSSA 2024 aloitti House of Lolan edustajana kortesjärveläinen yrittäjä Sanna Salo. House of Lola on ruotsalainen yritys, joka on ihastuttanut vaatteillaan jo vuodesta 2008 saakka. Vaatteet valmistetaan Euroopassa ja yritykselle on tärkeää vaatteiden vastuullinen valmistaminen. Vaattee…
773 katsojaa seurasi maanantai-iltana Alajärven monitoimihallilla Lentopallon Mestaruusliigan ottelua, jossa Akaa Volley otti toisen kiinnityksen
TÄNÄÄN tiistaina kello 16 kotisivullemme luettavaksi lävähtävä pääsiäisviikon Järviseudun Sanomien numero on täynnä tärkeää asiaa.
RUOKAMARSSI 2024 Seinäjoella 22. maaliskuuta laittoi maatilojen isännät ja emännät liikekannalle. Tapahtuma oli valtakunnallinen ”reiluutus”
Kauhavan kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös on lähes 2,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Tulosta selittävät toimintakulujen pysyminen
Kevään merkkejä on jo ilmassa. Yksi sellainen on LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan perinteiset sammutintarkastuspäivät.
KAUHAVAN kaupunginvaltuuston kokouksessa Kortesjärvellä 18.3.2024 jaettiin tasavallan presidentin 6.12.2023 myöntämiä kunniamerkkejä sekä muistettiin syntymäpäiviään viettäneitä.
Kortesjärven Fräntilän kylässä puusäkkirivit vain kasvavat ja kylän väki kyllä tietää, kuka homman takana on.
Järvien happitilanne on heikentynyt Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Järvien pitkään jatkuva jääpeitteisyys, vesien rehevöityminen ja vedenpinnan lasku säännöstellyissä järvissä tulviin varautumisen takia aiheuttavat happiongelmia etenkin matalissa järvissä. Hapekkaat lumien sulamisvedet parantavat vesistöjen happitilannetta, mutta yöpakkaset hidastavat lumen ja jään sulamista ja veden virtaamista.
TAMMIKUUSSA 2024 aloitti House of Lolan edustajana kortesjärveläinen yrittäjä Sanna Salo. House of Lola on
773 katsojaa seurasi maanantai-iltana Alajärven monitoimihallilla Lentopallon Mestaruusliigan ottelua, jossa Akaa Volley otti toisen kiinnityksen
TÄNÄÄN tiistaina kello 16 kotisivullemme luettavaksi lävähtävä pääsiäisviikon Järviseudun Sanomien
RUOKAMARSSI 2024 Seinäjoella 22. maaliskuuta laittoi maatilojen isännät ja emännät
Kauhavan kaupungin vuoden 2023 tilinpäätös on lähes 2,3 miljoonaa euroa
Kevään merkkejä on jo ilmassa. Yksi sellainen on LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan
KAUHAVAN kaupunginvaltuuston kokouksessa Kortesjärvellä 18.3.2024 jaettiin tasavallan presidentin 6.12.2023 myöntämiä
Kortesjärven Fräntilän kylässä puusäkkirivit vain kasvavat ja kylän väki kyllä
Järvien happitilanne on heikentynyt Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Järvien
TAMMIKUUSSA 2024 aloitti House of Lolan edustajana kortesjärveläinen yrittäjä Sanna
773 katsojaa seurasi maanantai-iltana Alajärven monitoimihallilla Lentopallon Mestaruusliigan ottelua, jossa
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.