Kylien kehittämisrahalla rakennetaan muun muassa näköalatasanne
VIMPELIN kunnanhallitus myönsi kylien kehittämisrahaa yhteensä 28 500 euroa. Hallapuron Kyläseura ry:lle myönnettiin 1 400 euroa
VIMPELIN kunnanhallitus myönsi kylien kehittämisrahaa yhteensä 28 500 euroa. Hallapuron Kyläseura ry:lle myönnettiin 1 400 euroa
SOININ kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 22. huhtikuuta myöntää tilapäisrahoitusta kylien hankkeisiin ja hyväksyi 120 000 euron lisämäärärahan
ALAJÄRVEN tekninen lautakunta päätti huhtikuun kokouksessaan, että Alajärven kaupungin ravitsemispalvelut aloittaa hävikkiruoan myymisen kokeiluna koulukeskuksessa
Alajärven sivistyslautakunta merkitsi 24. huhtikuuta tiedokseen Alajärven ja Lappajärven yhteisen kirjastoauton hankkimista koskevan hankkeen tilanteen
ALAJÄRVEN sivistyslautakunta valitsi kokouksessaan 24. huhtikuuta Paavolan koululle uuden rehtorin. Pentti Rentola siirtyi muihin tehtäviin
HELIOS NORDIC ENERGY FINLAND OY on jättänyt Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle harkintapyynnön ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisen tarpeesta. Pyyntö
Alajärven kaupungin talousarviossa on vuodelle 2024 varattuna 800 000 euroa uuden eläinlääkäritalon rakentamiseen. Kaupunki suunnittelee
SOININ kunnanhallitus päätti 15. huhtikuuta hallintojohtajan viransijaisuuden hoitamisesta. Se tehdään sisäisin järjestelyin. Hallintojohtaja Jari Saloselle
VIMPELIN kunnanhallitus käsitteli vauvarahan myöntämisen perusteet kokouksessaan 22. huhtikuuta. Kuluvan vuoden talousarvioon on varattu vauvarahan maksamista varten yhteensä 10 000 euroa, joka on tarkoitettu kymmenelle vauvaperheelle. Verohallinnon ohjeen mukaan vauvaraha on veronalaista tulo…
VIMPELIN kunnanhallitus myönsi kylien kehittämisrahaa yhteensä 28 500 euroa. Hallapuron Kyläseura ry:lle myönnettiin 1 400 euroa
SOININ kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 22. huhtikuuta myöntää tilapäisrahoitusta kylien hankkeisiin ja hyväksyi 120 000 euron lisämäärärahan
ALAJÄRVEN tekninen lautakunta päätti huhtikuun kokouksessaan, että Alajärven kaupungin ravitsemispalvelut aloittaa hävikkiruoan myymisen kokeiluna koulukeskuksessa
Alajärven sivistyslautakunta merkitsi 24. huhtikuuta tiedokseen Alajärven ja Lappajärven yhteisen kirjastoauton hankkimista koskevan hankkeen tilanteen
ALAJÄRVEN sivistyslautakunta valitsi kokouksessaan 24. huhtikuuta Paavolan koululle uuden rehtorin. Pentti Rentola siirtyi muihin tehtäviin
HELIOS NORDIC ENERGY FINLAND OY on jättänyt Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle harkintapyynnön ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisen tarpeesta. Pyyntö
Alajärven kaupungin talousarviossa on vuodelle 2024 varattuna 800 000 euroa uuden eläinlääkäritalon rakentamiseen. Kaupunki suunnittelee
SOININ kunnanhallitus päätti 15. huhtikuuta hallintojohtajan viransijaisuuden hoitamisesta. Se tehdään sisäisin järjestelyin. Hallintojohtaja Jari Saloselle
VIMPELIN kunnanhallitus käsitteli vauvarahan myöntämisen perusteet kokouksessaan 22. huhtikuuta. Kuluvan vuoden talousarvioon on varattu vauvarahan
VIMPELIN kunnanhallitus myönsi kylien kehittämisrahaa yhteensä 28 500 euroa. Hallapuron Kyläseura
SOININ kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 22. huhtikuuta myöntää tilapäisrahoitusta kylien hankkeisiin
ALAJÄRVEN tekninen lautakunta päätti huhtikuun kokouksessaan, että Alajärven kaupungin ravitsemispalvelut
Alajärven sivistyslautakunta merkitsi 24. huhtikuuta tiedokseen Alajärven ja Lappajärven yhteisen
ALAJÄRVEN sivistyslautakunta valitsi kokouksessaan 24. huhtikuuta Paavolan koululle uuden rehtorin.
HELIOS NORDIC ENERGY FINLAND OY on jättänyt Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukselle harkintapyynnön
Alajärven kaupungin talousarviossa on vuodelle 2024 varattuna 800 000 euroa
SOININ kunnanhallitus päätti 15. huhtikuuta hallintojohtajan viransijaisuuden hoitamisesta. Se tehdään
VIMPELIN kunnanhallitus käsitteli vauvarahan myöntämisen perusteet kokouksessaan 22. huhtikuuta. Kuluvan
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.