Maijalan hoivakodin viikon 43 tapahtumakalenteri on täynnä toimintaa. Oli tiistain musiikkituokio, keskiviikon aamujumppaa, SPR:n ystäviä ja ulkoilupäivää. Maanantaina ala-aulassa kävi kuhina, kun asukkaat ja kutsun saaneet omaiset odottivat mezzosopraano-sellisti Seeli Toivion konserttia.
Kotoaan Lahdesta Lappajärvelle saapunut Toivio kannusti kuulijoita laulamaan mukana.
Alkajaisiksi kuullaan Kesäillan valssi ja Sua vain yli kaiken mä rakastan. Pian yleisö lämpenee laulamaan mukana Lapin äidin kehtolaulua ja Yksi ruusu on kasvanut laaksossa. Parinkymmenen klassikon setin jälkeen encorena kuullaan Oskar Merikannon Sinä kullan murunen. Aplodien jälkeen asukkaista Esko Juntunen ottaa puheenvuoron.
–Tämä oli kaikkien aikojen paras tapahtuma, mitä täällä on koskaan järjestetty, Juntunen kiittelee.
–Minäkään en ole kokenut mitään näin vaikuttavaa, sanoo puolestaan Antero Koivunen, joka virkamiesuransa aikana sentään järjesti monenlaista kulttuuririentoa.
Konsertin päälle nautitaan Hannan ja Melban valmistelemat juhlalliset taatelikakkukahvit. Yksi asukkaista on ostanut huippusellistin romanttisia kappaleita sisältävän levyn ja joululevyn, joten Maijalassa päästään palaamaan konsertin tunnelmiin myöhemminkin. Musiikin tohtori Seeli Toivion matka jatkuu Kivikouluntieltä konserttiin Lintukotiin ja illaksi Virroille.
Attendo Maijalan hoivakodin johtaja Leena Väkeväinen sanoo, että toiminnan tavoitteena on mahdollistaa asukkaille mielekäs arki, joka ylläpitää fyysistä toimintakykyä ja pitää mielen virkeänä. Musiikkia kuunnellaan päivittäin, usein asukkaiden toivemusiikkia kaiuttimen kautta tai pianolla säestettyinä yhteislaulutuokioina. Lisäksi on tietovisoja, kauneudenhoitopäiviä, bingoa ja muuta mieluisaa. Parina syksynä on pidetty sorsajahdin aloitus Nerf-pyssyjen ja muovisorsien avulla. Ulkoiluja kirjattiin kesäkaudella yhteensä 1 024 kertaa.
–Viimeisen vuoden aikana 30–35 asukkaalle on kirjattu asiakastietojärjestelmäämme yhteensä 4 681 toimintatuokioihin osallistumista, Väkeväinen kertoo.
Kaiken takana on osaava henkilökunta. Vuoden työntekijäksi henkilökunta äänesti sydämellisen hoiva-avustajan Tanja Kokon. Juhlan aiheita ovat olleet Maijalassa oppisopimuksella lähihoitajaksi opiskelleiden Matlenan ja Yikeberin valmistumiset. Kesällä kiitosta asukkailta saivat seitsemän pirteää kesänuorta, jotka tutustuivat kahden viikon ajan hoivakodin töihin.
Tapani Tyynelä

Lue myös:














