Vimpelin kirjasto on kiinni koko syyskuun – ”700 muuttolaatikkoa odottaa pakkailuja” 

Palautuksia ja lainoja on mahdollista tehdä vielä tämän viikon (35) ajan.
Palautuksia ja lainoja on Vimpelin kirjastossa mahdollista tehdä vielä tämän viikon (35) ajan ennen kuin kirjasto sulkeutuu syyskuuksi.
Palautuksia ja lainoja on mahdollista tehdä vielä tämän viikon (35) ajan.
Palautuksia ja lainoja on Vimpelin kirjastossa mahdollista tehdä vielä tämän viikon (35) ajan ennen kuin kirjasto sulkeutuu syyskuuksi.
Julkaistu:
Kategoria:
,

Vimpelin kirjaston uudet tilat valmistuvat lokakuussa. Ennen avajaisia kirjasto sulkee ovensa kokonaan syyskuun ajaksi muuton vuoksi. Vielä tämän viikon (viikko 35) ajan asiakkaat voivat lainata ja palauttaa kirjoja. 

–Myös palautusluukku suljetaan syyskuun ajaksi. Tällä viikolla lainattuihin kirjoihin laitetaan muuton vuoksi normaalia pidempi laina-aika, kertoo Riitta Alatalo Vimpelin kirjastolta.  

–Omatoimikirjaston asiakkaat pääsevät lukemaan sanomalehtiä vanhan kirjaston eteistilaan myös sulun aikana.  

Uusiin tiloihin kohdistuu paljon odotuksia. Alatalon mukaan tarjolle tulee aiempaa tilavampi lukusali, jonka myötä näyttelyiden järjestämiselle avautuu paremmat mahdollisuudet. Ensimmäisiä varauksia uusiin tiloihin on jo tehty.  

–Muutto käynnistyy loppuviikosta, kun kirjoja aletaan pakata 700 tilattuun muuttolaatikkoon.  

Lokakuussa avautuvassa uudessa kirjastossa starttaa monipuolinen tapahtumien syksy. 9. lokakuuta pidetään lukupiirin aloituspalaveri, satuhetket pyörähtävät käyntiin joka toinen torstai ja lisäksi kirjastolla aiotaan kokeilla lukukoiratoimintaa. 

–Odotamme innolla, että pääsemme toivottamaan kuntalaiset tervetulleiksi uusiin tiloihin, Alatalo sanoo. 

Omatoimikirjastoa käyttääkseen on henkilökohtaisesti käytävä kirjastossa. Omatoimikirjaston käyttösäännöt täytyy hyväksyä allekirjoituksella, tämän jälkeen kirjastokorttiin aktivoidaan omatoimiasiakkuus. 

Lue myös nämä jutut

Jaa Somessa

Jätä kommentti