Leuto talvi siivitti LähiTapiolan hyvää alkuvuotta Etelä-Pohjanmaalla

Kari niemelä lt ep 2025
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Kari Niemelä kertoo alkuvuoden olleen yhtiössä vahvan. Kuva: LähiTapiola.
Kari niemelä lt ep 2025
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Kari Niemelä kertoo alkuvuoden olleen yhtiössä vahvan. Kuva: LähiTapiola.

Vahinkoensivakuutuksen maksutulo oli 39,3 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisestä vuodesta kertyi 5,2 prosenttia. Maksutulon positiivista kehitystä tukee LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan korkea asiakaspysyvyys sekä myynnin hyvä taso.

Vahinkovakuutuksen korvauksia maksettiin asiakkaille 22,9 miljoonaa euroa, joka on 5,6 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Tämä vaikutti riskisuhteeseen, joka parani 60,7 prosenttiin. Vakuutustekninen kannattavuus yhdistetyllä kulusuhteella mitattuna oli 94,8 prosenttia.

-Vuoden 2024 tammikuussa vahinkomäärät nousivat poikkeuksellisen korkeiksi kovien pakkasten vuoksi. Tänä vuonna lauhan talven myötä vahinkoja on liki tuhat vähemmän, kertoo LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan toimitusjohtaja Kari Niemelä.

LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan asiakasmäärä kasvoi reilulla kuudella sadalla edellisen vuoden vastaavasta ajasta. Asiakkaita oli tarkastelujakson lopulla 91 013. Myös markkinaosuus kasvoi vuotta aiemmasta ja oli 48,42 prosenttia.

Markkinaosuus kasvoi Lappajärvellä ja Evijärvellä

Alajärvellä LähiTapiola Etelä-Pohjanmaalla on 3 763 (3 797) asiakasta, joista henkilöasiakkaita 2 732 (2 746), maatila-asiakkaita 566 (575) ja yritysasiakkaita 465 (476). Suluissa vuoden 2024 vastaavat luvut. Ensimmäisellä vuosipuolikkaalla Alajärvellä markkinaosuus on pysynyt hyvällä tasolla 44,72 prosentissa (44,77). (Traficom) Alkuvuonna alajärveläisille asiakkaille on maksettu vahinkovakuutuksesta korvauksia 915 000 euroa (1,24 miljoonaa euroa).

Vimpelissä asiakkaita oli 1 163 (1 160) asiakasta, joista 882 (885) henkilöasiakkaita, 135 (139) maatila-asiakkaita ja 146 (136) yritysasiakkaita. LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan markkinaosuus on Vimpelissä pysynyt hyvällä tasolla 42,22 prosentissa (42,25). (Traficom) Alkuvuonna vimpeliläisille asiakkaille on maksettu vahinkovakuutuksesta korvauksia 162 400 (126 000) euroa.

Lappajärvellä oli 1 649 (1 680) asiakasta, joista henkilöasiakkaita 1.115 (1 138), maatila-asiakkaita 334 (341) ja yritysasiakkaita 200 (201). Siellä markkinaosuus on kasvanut 65,54 (65,34) prosenttiin. (Traficom). Alkuvuonna lappajärveläisille asiakkaille on maksettu vahinkovakuutuksesta korvauksia 405 000 (227 000) euroa.

Evijärvellä LähiTapiola Etelä-Pohjanmaalla on 1 094 (1 083) asiakasta, joista henkilöasiakkaita 719 (713), maatila-asiakkaita 201 (199) ja yritysasiakkaita 174 (171). Markkinaosuus on kasvanut 45,41 (45,06) prosenttiin. (Traficom) Evijärveläisille asiakkaille on maksettu vahinkovakuutuksesta korvauksia 270 000 (340 000) euroa.

Lue myös nämä

Jaa Somessa

Jätä kommentti