Tässä koontia Järviseudun Sanomien kotisivun tärkeimmistä uutisista viikolla 31.
Lappajärven kirkon ympäristö saa uutta ilmettä
Lappajärven kirkon ympäristöön suunnitellaan parannustoimenpiteitä. Ensi kesänä tapuli saa uuden maalipinnan, uurnalehto viimeistellään ja hautausmaata laajennetaan. Vanha huoltorakennus ja pannuhuone poistetaan. Jutussa kerrotaan myös, mikä on Kyrönniemen leirikeskuksen tilanne ja millaisia vaihtoehtoja on seurakuntatalon hankkimiseen.
Pankit yhdistyivät, Juha Mäki johtaa OP Järvi-Pohjanmaata
Alajärven, Kuortaneen, Laihian, Lehtimäen, Sydänmaan sekä Vimpelin osuuspankit yhdistyivät 1. elokuuta 2025. Tutut kasvot palvelevat edelleen Alajärvellä, Alavudella, Kuortaneella, Laihialla, Lehtimäellä, Peräseinäjoella, Soinissa, Tuurissa ja Vimpelissä. OP Järvi-Pohjanmaan henkilökunnan lukumäärä on yhteensä 80. Tekninen yhdistyminen on valmis syyskuussa.
Edunvalvontavaltuutus tuo turvaa
Laki edunvalvontavaltuutuksesta tuli voimaan 2007. Valtuuttamalla etukäteen toisen ihmisen hoitamaan asioitaan siinä kohtaa, kun ei siihen itse kykene, voi vaikuttaa siihen, kuinka asioista huolehditaan sairauden tai vamman vaikuttaessa omaan toimintakykyyn. Alajärveläinen talous- ja veroasiantuntija Sakari Joensuu kertoo edunvalvontavaltuutuksesta.
Sinilevätilanne rauhoittunut, itiöpöly on herättänyt kysymyksiä
ELY-keskus kertoo, että sinilevätilanne Pohjalaismaakunnissa on rauhoittunut. Sen sijaan kuusen-suopursunruosteen itiöpölystä on tullut paljon kyselyitä. Lautat voivat ensisilmäyksellä näyttää huolestuttavalta muistuttaen turvepäästöä tai jopa öljy- tai kemikaalivuotoa. Itiöpöly on kuitenkin vaaratonta eikä se vaikuta veden käyttökelpoisuuteen esim. uimavetenä.
Nuorten piittaamattomuus liikenteessä huolestuttaa poliisia
Pohjanmaan poliisilaitoksen komisario Matti Latvala kertoo poliisin huolesta liittyen nuorten liikennekäyttäytymiseen.
-Kuvaavaa on, että omaa tai muiden tienkäyttäjien henkeä ei arvosteta lainkaan.














