LAPPAJÄRVEN perinteiset kaksipäiväiset markkinat valtaavat jälleen Maneesintien perjantaista lauantaihin 18.–19. heinäkuuta. Markkina-alue noudattelee aiempien vuosien mallia, ja myös suosittu käsityökatu on totutusti omalla paikallaan.
Markkinamyyjien määrä on ollut viime vuosina monin paikoin laskussa, mutta Lappajärvellä tilanne näyttää siitä huolimatta valoisalta.
–Markkinapaikat ovat menneet yllättävän hyvin kaupaksi, vaikka yleisesti puhutaan, että moni myyjä on lopettanut. Ehkä Lappajärven markkinoille tulee sellaisia myyjiä, jotka eivät muualla välttämättä kierrä, pohtii tapahtuman järjestelyissä mukana oleva Jari Ollila.
Myyntipisteitä on levittäytynyt perinteisen torialueen lisäksi myös entisen K-Raudan kulmille asti. Markkina-alueen käytännön järjestelyt ovat tänä vuonna olleet tavallista sujuvampia, sillä Maneesintien hallinta on siirtynyt Ely-keskukselta kunnalle.
–Nyt tien katkaisemisesta markkinoiden ajaksi on ollut huomattavasti helpompi sopia, kun lupien kanssa tarvitse enää värkkäillä, toteaa Ollila.
–Järjestelyissä riittää joka vuosi monta pientä ja isoa seikkaa, mitä täytyy ottaa huomioon.
Markkinatunnelmaa siivittävät paikalliset esiintyjät, ja myös perheen pienimmille on pyritty järjestämään mieluisaa ohjelmaa.
Markkinat avaa perjantaina kello 10 kunnanjohtaja Sami Alasara. Päivän ohjelmaan kuuluu myös muun muassa taikuri Al Danten ja trubaduuri Matti Viita-ahon esitykset. Lauantaina markkinayleisöä viihdyttää Viita-ahon lisäksi kulttuuriyhdistys Karikko, sekä eläkeliiton Lappajärven yhdistyksen ilmainen bingo.
Tapahtumaan odotetaan jälleen runsasta yleisöä – markkinat kun ovat monelle kesän kohokohta Lappajärvellä.
Järviseudun Sanomat seuraa markkinatunnelmia myös paikan päällä.














