LAPPAJÄRVEN kunnan tekninen valiokunta kokoontui tiistaina 24. kesäkuuta päättämään muun muassa kokouskäytännöistä, työmaakokousten edustajista sekä useista rakentamiseen ja hankintoihin liittyvistä asioista.
Valiokunta päätti kokoontua jatkossa joka kuukauden kolmantena tiistaina, mikäli käsiteltäviä asioita on. Kokouksen alkamisaikaa muutettiin hieman myöhemmäksi: jatkossa kokoukset alkavat kello 17.30.
Valiokunta nimesi myös edustajansa työmaakokouksiin. Jatkossa valiokuntaa edustavat Maarit Ahola, Sari Karlström ja Jari Ollila.
Kunnan kiinteistöön Kylpylä Kivitippu pyydettiin keväällä tarjouksia rankahakkeen toimituksesta. Tarjouksia saatiin kaksi, ja hankintapäätöksen perusteella toimituksesta vastaa edullisimman tarjouksen tehnyt Hakeurakointi Palojärvi Oy, jonka tarjous oli 30,5 euroa kuutiolta (alv 0 %). Sopimuskausi on 1.6.–31.12.2025.
Konepalvelu Oksa Oy on vaatinut kunnalta 3 000 euron korvausta jätevesilaitoksen hoitosopimuksen irtisanomiseen liittyen. Tekninen valiokunta kuitenkin totesi, että irtisanominen oli tehty sopimusehtojen mukaisesti eikä korvausvelvollisuutta ole. Tekninen johtaja Juha-Matti Näykki jäi asiassa esteellisenä pois päätöksenteosta.
Valiokunta myönsi sijoittamisluvan asuinrakennukselle ja autotallille entiselle soranottoalueelle Koirakankaantien varrella. Hakija rakentaa tontille ympärivuotiseen asumiseen tarkoitetun kaksikerroksisen talon ja autotallin, joissa hyödynnetään muun muassa aurinkoenergiaa ja energiatehokkaita ratkaisuja.
Naapurien kuulemisen jälkeen saatiin kaksi huomautusta, joissa edellytettiin muun muassa, ettei jätevesiä johdeta naapuritontille, ja toivottiin, ettei rakennus sijoittelullaan estä mahdollisen murskaustoiminnan jatkumista. Näiden huomautusten katsottiin olevan otettavissa huomioon suunnittelussa.
Sijoittamislupa myönnettiin ehdolla, että rakennushankkeeseen ryhtyvä vastaa vedensaannin järjestämisestä aiheutuvista kustannuksista. Lupa on voimassa kolme vuotta, ja sinä aikana tulee hakea varsinainen rakennuslupa.













