Matti Uusimäki, Syrjäseutujen aluekehittäjä

Matti uusimäki
Matti uusimäki
Julkaistu:
Kategoria:

Matti Uusimäki 1941–2025 

Filosofian maisteri, rehtori Matti Oiva Matias Uusimäki, kuoli pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana Seinäjoella 4.2.2025. Hän syntyi Lappajärvellä Toivo ja Tuovi Uusimäen kahdeksanlapsiseen perheeseen. Isä oli kunnansihteeri, maanviljelijä ja lisäksi vielä kyläkauppias. Matin koulutie alkoi Kärnänsaaressa ja jatkui Lappajärven kirkonkylässä Nississä. Ylioppilastutkinnon hän suoritti Vimpelin lukiossa.  Lukion jälkeen vuorossa oli kansakoulunopettajan tutkinto Raahen seminaarissa vuosina 1963–67. Opiskelu jatkui Oulun yliopiston maantieteen laitoksella, niinpä sivutoiminen opiskelu vuosina 1968–77 tuotti maisterin paperit. Professori Uuno Varjo oli tuolloin tarjonnut lisensiaatin tutkintoa ahkeralle aikuisopiskelijalle, mikäli pro gradua olisi hieman täydennetty ja suoritettu kirjallisuustentti. Työelämä ja perheen etu meni kuitenkin tuolloin edelle opiskeluista 

Matti sai elämänkumppanikseen kauhajokelaisen Terttu Ketosen, joka opiskeli Turun yliopistossa englannin kieltä. Perheeseen syntyi kolme lasta: Kimmo, Katja ja Kari. Matin ja Tertun työtehtävät vaihtuivat Oulun ja silloisen Vaasan läänin alueilla. Merkittävä ja silmiä avaava kokemus Matille oli Raahen seminaarin vuosilta ollut kesätyö kolmena kesänä piirimielisairaaloissa. Lopulta Uusimäet asettuivat Alajärvelle vuonna 1977, jossa työurat jatkuivat. Matti oli aluksi tuntiopettajana ja myöhemmin rehtorina Alajärven kauppaoppilaitoksessa vuodesta 1983. 

Matti Uusimäen työmoraalia ja otetta työtehtäviin kuvaa hänen työhuoneensa seinälle kirjattu ajatus: ”Saat työstäsi sen mitä sille annat”. Matti-rehtori oli avainhenkilönä mukana hankkeissa, joilla oli merkitystä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan reuna-alueille. Vuonna 1964 aloittanut Alajärven kauppaoppilaitos järjesti merkantti-, merkonomi- sekä datanomikoulutusta. Aluekehitysmiehellä oli tarkat kartat oppilasrekrytoinnin kuntakohtaisista tuloksista. 
 

Matti-rehtorin rohkeutta ja ahkeruutta kuvaavat ainakin neljä saavutusta. Yhdessä silloisen rehtorin Esko Mäkelän kanssa saatu ylioppilaspohjainen merkonomikoulutus Alajärven kauppaoppilaitokseen. Vuonna 1989 perustettiin, ilman valtionrahoitusta, aikuiskoulutusosasto, joka tuotti ammatillista täydennyskoulutusta sekä toteutti kehittämishankkeita eri yliopistojen kautta; myös runsaasti arvosanaopetusta oikeustieteen, tietojenkäsittelyopin, tiedotusopin ja laskentatoimen alueilta.  
Erityinen hanke oli perustaa silloiseen Töysän kuntaan oma kaupallisen koulutuksen toimipiste. Kaikessa kiireessä tuo toimipiste tehtiin ensin lähes omin luvin. Lopulta silloinen opetusministeri Olli-Pekka Heinonen teki asiasta myönteisen päätöksen – olihan Töysän Tuurin kylässä merkittävä kauppakeskittymä. Aiemmin Alajärven kauppaoppilaitoksen ammattikorkeakouluhanke Vaasan ammattikorkeakoulun kanssa oli tyrmätty. 
Neljäs saavutus oli varsinainen työvoitto. Vuosittain lähti Alajärven kauppaoppilaitoksen kuntayhtymän rahoitushakemus silloiseen Vaasan lääninhallitukseen. Asiana oli vanhan koulurakennuksen saneeraus ja lisätilojen rakentaminen. Lopulta Matti Uusimäen ahkerointi ja luottamushenkilöiden tuki toi tulosta. Yhteensä 4 000 neliömetriä saneerattua ja uutta tilaa valmistui vuonna 1996. 

Tällaisella kehittämistyöllä oli se merkitys, että myöhemmin Järviseudun ammatti-instituutin Alajärven toimipisteen ei tarvinnut juurikaan turvautua oppilasrekrytointiin Venäjältä. Alajärven kauppaoppilaitos fuusioitui vuonna 2003 Järviseudun ammatti-instituuttiin ja Matti Uusimäki jatkoi työtään koulutusalajohtajana. 

Esimiehenä Matti oli sovitteleva, rauhan mies, ja myönteisiä ratkaisuja etsivä. Hän yleensä väisteli huomiota ja julkisuutta. Viimeiset työvuodet koulumies teki osa-aikaisena, jolloin golf-harrastukselle, pesäpallon seurannalle ja kesämökkeilylle Kärnänsaaressa jäi enemmän aikaa. Muutto Seinäjoen Nurmoon lähelle Katjaa ja Kimmoa sekä lastenlapsia toi myös uusia virikkeitä Matin elämään. Mutta etenevä Alzheimer lähetti jo varhain merkkejä tulostaan ja toi huolenaiheita läheisille.  
 

Hänen myönteistä persoonaansa kuvaa Nurmon kirkossa 21.2.2025 jätetyn kukkalaitteen viesti: ”Matti Uusimäen, esimiehen, ystävän ja työtoverin muistoa kunnioittaen: Järviseudun ammatti-instituutin Alajärven toimipisteen ja silloisen Alajärven kauppaoppilaitoksen opettajat ja henkilökunta”     

Seppo Aho 
Kimmo Uusimäki 

Jaa Somessa

Jätä kommentti