EVIJÄRVEN kuvataideyhdistys Pisarat on viettänyt hiljaiseloa perustajansa ja puheenjohtajansa Aatos Paalasen poismenon vuoksi. Yhdistyksen vuosikokous tuumasi, että olisi harmillista lopettaa yli kaksi vuosikymmentä toiminut yhdistys, kun harrastajia ja kuvataiteen ystäviä paikkakunnalla kuitenkin riittää. Jäseniä yhdistyksellä on ollut viitisenkymmentä Evijärveltä ja lähiseudulta.
Vuosikokous valitsi yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Anne Pesosen. Varapuheenjohtajana jatkaa Hilja Elgbacka. Hallitukseen kuuluvat varsinaisina jäseninä lisäksi Marjaana Hinkka, Ritva Kangas ja Carita Surma-aho, varajäseninä Soile Ikonen ja Pentti Kultalahti. Sihteerinä aloitti Päivi Kultalahti.
Toimintaa on tarkoitus tuoda myös uusien harrastajien ulottuville järjestämällä esimerkiksi valokuvauskilpailu. Yhdistys osallistuu myös markkinoille kesäkuun lopulla ja järjestää lapsille yhteisöllisen taidetempauksen. Yhteistyötä toivotaan kulttuuriyhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa.
Jäsenille annetaan loppuvuoden jäsenmaksu kaupan päälle – eli jos tahdot liittyä yhdistyksen jäseneksi, laita sähköpostia evipisarat-gmail-osoitteeseen. Jäsenmaksuhinnat päätettiin pitää ennallaan: henkilöjäsenmaksu 2026 on kymmenen euroa, perhe- ja kannatusjäsenmaksu 18 euroa.
Tulevasta toiminnasta tiedotetaan Facebook-ryhmässä Evijärven kuvataideyhdistys Pisarat. Liity mukaan ja tule mukaan toimintaan.
Päivi Kultalahti















