KUN S.C. Alajärven kakkosdivarijoukkueen mukana viime talven treenaillut Janika Pyhältö sai vinkin kysellä, saataisiinko seuraan toinenkin naisten joukkue, alkoi tapahtua. Pyhältö laittoi someen ilmoituksen avoimista treeneistä, ja paikalle ilmaantui parikymmentä innokasta.
–Tässä on mukana nyt muitakin kakkosdivarin kanssa harjoitelleita, Säbäsussut-harrasteporukan naisia, Harrastamisen Suomen mallin kerhoissa vuosia pelanneita nuoria sekä muita lajista innostuneita.
Jo parin viikon treenailun jälkeen järjestyi harjoituspeli Kuortaneen naisia vastaan.
–Tuntui, että siinä jo syntyi joukkuehenki, ja jäi hyvä fiilis, kertoo Tanja Kortesaari.
Pyhältö innostui salibandystä työhönsä liittyvän koulutuksen yhteydessä. –Aiemmin en ole joukkuelajeja harrastanut, ja tuntui, että voisin kokeilla. Samassa tilaisuudessa mukana ollut kollega houkutteli naisten treeneihin. Tykkään, kun saa kivalla porukalla yhdessä harjoitella, ja koko ajan oppii uutta.
S.C. Alajärven naisten joukkueessa 1995–1998 pelannut Annemari Viitasaari koki, että nyt oli sopiva hetki palata salibandyn pariin, kun lapset ovat kasvaneet.
–Tämä porukka näyttää oikein lupaavalta, on nuoria ja on kokemusta.
USEIN joukkueiden perustamista ja toimintaa rajoittaa vapaaehtoisten vetäjien ja valmentajien puute. Joukkuetta vetämään saatiin miesten joukkueesta Ville Vuorela, Mika Männistö ja Joona Tuominen.
–Heti tämä pesti kiinnosti, mutta hetken piti miettiä, kuinka yhtälön saa toimimaan työn ja perheen kanssa, kun vaimokin palaa nyt tämän harrastuksen pariin, kertoi Männistö.
–Pallonhallinnasta lähdetään liikkeelle. Kotiläksyjäkin voi olla luvassa.
–Tämä on hauska, energinen ja innokas porukka, Vuorela kuvailee ja iloitsee harrastajamäärän kasvusta seurassa.
Treenit jatkuvat kesän yli aina keskiviikkoisin. Syksyllä on tarkoitus aloittaa pelit kolmosdivarissa.















