Kortesjärveläislähtöinen Terhi Rintamäki päätyi äänittämään runojaan näyttelijä Jussi Lampin kanssa

Terhi Rintamäen omakuva.

Julkaistu:

KORTESJÄRVELÄISLÄHTÖINEN Terhi Rintamäki on saamassa valmiiksi ensimmäisen runokokoelmansa.

Runojen teemoista esiintyvät vahvimpina ikiaikaiset kuolema ja itsetutkiskelu. Sisällöltään kokonaisuutta voi kuvata synkäksi ja tummasävyiseksi. Vastapainona kokoelmasta voi löytää ripauksen mustaa huumoria.

–Olen saanut toimia raskaiden aiheiden, kuten kuoleman ja väkivallan, parissa niitä tuntevien ihmisten kanssa käytännössä ja tutkimuksellisesti. Teksteistäni heijastuvat nämä monenkirjavat kohtaamiset ja tunteet näistä kokemuksista, hän kertoo.

38-vuotias Rintamäki kirjoittaa tavallisesti pääasiassa tutkimustekstiä. Parhaillaan hän valmistelee väitöskirjaansa Lapin yliopistossa. Hänen tutkimusaiheenaan ovat väkivaltaisesti kuolleen ruumiin matka rikospaikalta hautaan.

–Taiteen keinot ajatusten ja tuntemusten ilmaisussa tekstien, maalaamisen ja valokuvaamisen avulla ovat olleet korvaamattomia vapauden hetkiä tästä prosessista. Hyvää ja kaunista — tai mitä ikinä — kun voi lähestyä niin monin eri tavoin, eikä koskaan tule valmista, hän miettii.

–Kiehtovuutta asiassa kuin asiassa, ihmisessä kuin ihmisessä, onkin mielestäni rosoinen keskeneräisyys, jota pyrin vaalimaan pitämällä nutturan löysällä ja tuomarin piilossa kirjoittaessani tai kuvatessani vapaalla. 

VIIME vuosina Rintamäki on saanut olla tekemisissä luovien ihmisten kanssa.

–Tavatessa ollaan kirjoitettu yhdessä spontaaneja, yleensä vapaamuotoisia lyhyitä tekstejä, ja sitten tunteiltu niillä. Välillä joku on julkaissut tekstejään ja on hauskaa, kun tietää missä ja miten ne ovat syntyneet.

Värikkäiden, eri ikäisten ja taustaisten persoonien luomisprosessien seuraaminen, loistavat ”tässä ja nyt” -tuotokset sekä monet keskustelut ovat inspiroineet hänen omaa tekemistään.

–Kaikennäköistä sitä on sitten tullut tuotettua itsekin, joten aloin mietiskellä, miksen siis muuttaisi sanoja teoiksi ja laittaisi tuotoksia yhteen. Olen kaivellut kirjoituksiani pöytälaatikosta ja viimeisen vuoden ajan muokannut ja koonnut runoja yhteen kokoelmaksi. 

RINTAMÄEN alkuun saaman palautteen mukaan osa teksteistä toimii paremmin lausuttuina kuin painettuna tekstinä. Hän sai kuulla, että moneen niistä ihanteellinen lausuja olisi möreä-ääninen mies.

Mainos

Kysyttyään ajatuksia ja toteutusapua eri puolilta hän päätyi äänittämään valikoituja runojaan näyttelijä Jussi Lampin kanssa.

Lampi oli aiemmin työskennellyt kortesjärveläislähtöisen musiikkimies Jaakko Erkinheimon kanssa, ja Erkinheimo ja Rintamäki puolestaan tunsivat toisensa.

Äänityssessiot pidettiin Seinäjoella maaliskuussa.

–Rautaisella kokemuksella ja rennon rouhealla asenteella saatiin sitten tällä syntyjään pohjalaisporukalla runot sukkelasti äänimuotoon. Tekstit saivat Jussin tulkinnassa kiinnostavaa vivahteikkuutta ja kolahtelevaa puhuttelevuutta tutun, vaikuttavan äänen ilmaisemana, Rintamäki kertoo.

–Jussin ja Jaakon sisällöllistä ja teknistä ammattitaitoa kulttuurin tuottamisessa oli huikeaa saada seurata näin taiteen kentän vasta-alkajana.

RUNOKOKOELMA ei ole vielä saanut nimeä. Rintamäki aikoo julkaista sen omakustanteena lähitulevaisuudessa.

Parhaillaan hän työstää vielä tekstiversiota itsekseen, ja lausuttujen runojen osalta hän jatkaa Erkinheimon kanssa äänitetyn materiaalin viimeistelyä ja sopivan ilmaisukanavan etsintää.

–Kesäksi ollaan kaavailtu jonkin sortin kuunnelmasessiota lausutuista runoista, ehkä Suvipäivien aikaan Kortesjärvelle — kirjastoon kenties, tai vaikka metsään. Nämä kehittelyt ovat vielä ideointiasteella. 

”KESKI-IKÄISTYVÄ, rovaniemeläistynyt kortesjärveläinen” kertoo liikkuvansa mahdollisimman paljon elämänsä paikoissa ympäri Suomea.

–Lappilais-pohjalaisittain ilmaistuna: käyn aina joskus Markissa mutkan. Markkilaisuus on se lähtemätön eteläpohjalaisperusta, joka jatkuvasti huomataan puheessani ja kenties ajattelutavassa, ja joka herättää kiinnostusta kanssaihmisissä.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.