Kirjoittamalla ehjemmäksi

Laura Takala kirjoittaa tällä hetkellä runojen lisäksi laulujen sanoituksia ja romaanikäsikirjoitusta.

Julkaistu:

Kategoria:

,

Aihe:

MAAILMAN routa ei minuun enää kykene, niin kuin ei sinun sanasikaan.

Näin kirjoittaa  Laura Takala toisessa runokokoelmassaan Ehjempi kuin koskaan ennen. Mediapinnan kustantama teos julkaistaan tällä viikolla. Se kuvaa hänen mukaansa henkistä kasvua ja sekä kehittymistä ihmisenä ja kirjoittajana. Runokirja on Takalan toinen; Kaunis kipu (2018) avasi trilogiaksi suunnitellun sarjan.

–Tarkistin Wikipediasta, että kahden kirjan jälkeen kirjoittaja voi kutsua itseään kirjailijaksi, hän naurahti.

Takala on kirjoittanut aina.

–Aloitin päiväkirjasta. Olen kirjoittanut myös proosaa, haikuja, esseitä ja mietelauseita laajentaakseni repertuaariani. Kansalaisopiston runopiiristä olen saanut rakentavaa palautetta.

Kirjoittaminen on ollut työkalu käsitellä omia tunteita. Takala puhuu avoimesti diagnooseistaan, epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja masennuksesta, josta alkoi kärsiä jo alakouluaikana.

–Vein tekstejäni yläasteaikanani psykologini nähtäväksi. Hän piti niistä ja sanoi, että niistä voisi olla apua muille nuorille, jotka käsittelevät samanlaisia asioita.

Avoimuudella Takala on pyrkinyt tukemaan muita, joilla on samoja ongelmia.

–Sama diagnoosi voi ilmetä eri tavoin eri ihmisillä, ja vaikka diagnoosiakaan ei olisi, teksteihin ja tunteisiin voi silti samaistua. Moni on sanonut, että tekstini rivien välistä on lukenut omasta elämästään.

Takala yllättyi esikoisteoksensa siitä, että ihmiset eri puolelta maata lähettivät sähköpostiviestejä kiitosten ja kysymysten merkeissä.

–Kirja kiinnosti muitakin kuin omia sukulaisia. Se antoi voimaa viedä toistakin kirjaprojektia eteenpäin.

NYT Takala voi paremmin kuin ennen. Hän on saanut keskusteluapua, ryhmäterapiaa ja lääkityksen, joiden avulla voi elää normaalia elämää. Kirjoittamisesta ja lukemisestakin on ollut paljon apua: lukeminen vie ajatukset muualle ja öisten painajaisten jälkeen nukahtamiseen auttaa vain kolmen rivin kirjoittaminen. Aamulla voi lukea, millainen haiku syntyi.

–Tulevaisuus näyttää valoisammalta. Voin keskittyä muuhunkin kuin omiin tunteisiini, kun paha olo on kirjoitettu ulos, keskittyä tarkkailijan rooliin ja kirjoittaa muistakin ihmisistä.

Uudessa teoksessa hän kirjoittaa äitipuolensa ja mummonsa muistolle, mutta myös ystävistään.

–En ole maininnut heitä nimeltä, joten he voivat arvailla, mikä runo kertoo kenestäkin.

TOIVOISIN, että nuorten mielenterveysongelmaisten olisi helpompaa päästä avun piiriin; että saisi oikean avun ajoissa. Resurssit ovat kuitenkin mitä ovat, Takala toteaa.

Nuorten masennus ja ahdistus ovat lisääntyneet. Hän uskoo, että osasyynä ovat somen aiheuttamat paineet.

–Pitäisi olla täydellinen ja hankkia status. Hyväksynnän tavoittelu ja saavuttaminen ei kuitenkaan riitä tekemään onnelliseksi, jos ei hyväksy itse itseään ensin. Huono itsetunto purkaantuu esimerkiksi itsetuhoisuuteen ja päihteisiin. Itse tartuin kynään. Paperi ei tuomitse ja pitää salaisuudet, jos niitä ei halua jakaa.

LAURA Takalan tähtäimessä on teatteriura. Hän on haaveillut siitä jo lapsesta asti.

–Mikään ei voita ensi-illan tunnelmaa, se koukuttaa! Varavaihtoehtona on työ kirjoittamisen parissa.

Nyt työn alla on runojen lisäksi laulun sanoja ja romaanikäsikirjoitus.

Takala suunnittelee järjestävänsä teoksen julkaisutilaisuuden live-lähetyksenä kokoontumisrajoitusten vuoksi. Kirjaa saa paitsi kirjoittajalta ja kustantajan verkkokaupasta, myös suurimmista suomalaisista nettikirjakaupoista.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.