Sinilevää Lappajärvessä

Järviwikistä otetussa kuvakaappauksessa näkyy sinilevästä tehdyt havainnot Lappajärven eteläisillä rannoilla. Lakaniemen uimarannalta sinilevää ei ole vielä löytynyt.

Julkaistu:

Aihe:

Sisävesillä levää on esiintynyt Ähtärinjärvellä, Alajärvellä, Luodonjärvellä, Kuortaneenjärvellä ja Lappajärvellä. Ilmoituksia on tullut mahdollisista leväkukinnoista myös pienemmiltä järviltä esimerkiksi Soinista, Alavudelta ja Lapualta. Sinilevä on yleistynyt myös Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan rannikkoalueilla – havaintoja on tehty muun muassa Sundomin ja Rönnskärin saaristoissa, Västra gloppetin rannikkoalueella ja Kokkolan edustalla. Havainnot tallennetaan kaikille avoimeen Järviwiki-palveluun (www.jarviwiki.fi).

Runsaasti sinileviä sisältävän veden käyttämistä ei suositella, sillä sinilevät voivat olla myrkyllisiä ja aiheuttaa muun muassa iho-oireita ja pahoinvointia. Varsinkin pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa vedestä, kun sinilevää on havaittavissa. Sinilevää sisältävää vettä ei pidä käyttää löylyvetenä eikä ruoanlaitossa, sillä sinilevämyrkky ei hajoa vettä keitettäessä.

Sinilevämuodostumat ovat väriltään yleensä sinertävän tai kellertävän vihreitä, ja levä on rakenteeltaan hajoavaa. Sinilevä ei tartu tikkuun, jos sitä yrittää nostaa. Sinilevälautat muistuttavat usein maalia noustessaan veden pinnalle. Vesistöissä esiintyy myös vaarattomia rihmamaisia leviä, jotka tarttuvat tikkuun levämassaa tikulla nostettaessa.

Jätä kommentti

Uutiset

Kirjaudu

Anna palautetta

Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.