Lakis Areenan tupaillassa paneuduttiin kotiseutuhistoriaan 

Vanha lehtileike, pesäpallo, Lakis Areena
Pesäpallo sai Martin toimesta paljon palstatilaa.
Vanha lehtileike, pesäpallo, Lakis Areena
Pesäpallo sai Martin toimesta paljon palstatilaa.

Kyläseuran pyrkimyksenä on pitää Areenalla tupailtoja ainakin kerran kuukaudessa ja valita tupailloille aina joku kiinnostava teema. Elokuussa kokoustimme ja Tammisen Raili ehdotti yhden tupaillan teemaksi Martti Pajalan vanhojen valokuvien katselua. Mielessäni kuvittelin, että katselemme vanhoja mustavalkoisia valokuvia, joissa olevia ihmisiä ei kukaan tunne. Päätimme kuitenkin valita kuvat tupaillan teemaksi. En ollut kovin innostunut ajatuksesta, mutta lähdin kuitenkin vähän niin kuin työn puolesta Areenalle hyvissä ajoin keskiviikkoiltana 10. syyskuuta 2025. 

Eihän siellä mitään valokuva-albumeita ollut, vaan Martti Pajalan liki 40 vuoden ajalta keräämiä lehtileikkeitä kirjoittamistaan jutuista Vaasa-lehteen. Marttihan syntyi vuonna 1909 ja hän aloitti Vaasa-lehden kirjeenvaihtajana jo vuonna 1933, nimettiin vuonna 1937 lehden piirimieheksi ja kutsuttiin vuonna 1947 Järviseudun aluetoimittajaksi, jota tointa hän harjoitti 1980-luvun loppupuolelle asti. 

Hän oli kerännyt ilmeisesti kaikki juttunsa leikekirjoihin, joita oli Areenalla veljenpoikansa Markku Pajalan tuomina 19 kappaletta. 

Otin sattumalta ensimmäiseksi kirjan, jossa oli leikkeet 1960-luvun puolivälistä ja pian kotiseutuhistoria heräsi eloon kirjan kellastuneilla lehtileikkeillä. Vimpelihän oli tuolloin pesäpallossa pitkässä mitaliputkessa, ja pesäpallosta oli lukuisia yksityiskohtaisia artikkeleita.  

Paikalla oli parikymmentä henkilöä ja kohta alkoi vilkas puheensorina, kun porukalla muisteltiin tai ihmeteltiin tapahtumia yli 75 vuoden takaa, sillä vanhimmat leikkeet olivat 1950-luvun alusta. Eihän siinä joka juttua ehtinyt lukea, mutta vaikutelmaksi tuli heti, että jutut olivat järkiään positiivisesti kirjoitettuja. Pesäpallo, työ ja ihmiset olivat Markku Pajalan mukaan kolme pääteemaa setänsä jutuissa. 

Löysin vuodelta 1957 jutun, jossa isoisäni Hemming Salmela muisteli Pajalan haastattelemana matkaansa Saksaan jääkärikoulutukseen yhdessä kahden muun Pyhälahden miehen kanssa. Löytyi myös kuva 50-luvun alusta, jossa näkyi Hemmingin syntymäkoti. 

Itselläni jäi 15 kirjaa tutkimatta ja alustavasti olikin Markun kanssa puhetta, että otetaan lehtileikkeiden katseluilta uusiksi ensi keväänä.  

Seuraava tupailta on keskiviikkona 8. lokakuuta 2025 kello 18 alkaen ja silloin on teemana tekoäly, josta tulee asiantuntijat SEAMK:sta kertomaan. 

Heikki Salmela 

Oplus 2097152
Pyhälahden talonraitti 50-luvun alussa järven puolelta kuvattuna.
Pajalan ottama kuva haastattelusta vuonna 1956.

Lue myös:

Jaa Somessa

Jätä kommentti