Postilakko on päättynyt
Lakko päättyi keskiviikkona aamupäivällä. Järviseudun Sanomien jakelu palaa normaaliksi ensi viikosta alkaen.

UNELMOIKAA ja toteuttakaa haaveet. Olkaa itsekkäitä ja tehkää hyviä valintoja, kannusti jääkiekkoilijana tunnetuksi tullut Marko Jantunen koululaisia ja opiskelijoita päihdeluentonsa lopuksi Alajärvellä. Hän kiertää lapsuudenystävänsä Pasi Tuomailan kanssa kouluja kertomassa päihdetarinaansa valistuksen hengessä. –Meillä oli onnea, että selvisimme siitä kaikesta hengissä.
Perjantaina Kivitipussa tanssitaan Ässien tahdissa ja lauantaina vuorossa onkin rokkia tuvan täydeltä, kun Uniklubi nousee Kivitipun lauteille.
Evijärven kunnan vaakunassakin kalat ovat enemmän ilmassa kuin vedessä, vähintään se 10 senttiä vedenpintaa ylös,
ENERGIAYHTIÖ Fortum on lisäämässä omistustaan saksalaisesta jättiyhtiöstä Uniperista. Kaksi vuotta sitten Fortum sai kovan väännön
JOILLAKIN piireillä, etenkin tietyillä vihreillä tuntuu olevan kauhea tarve saada maito pois suomalaisten ruokavaliosta. Sanotaan,
SISKO Istanmäen tekstin pohjalta dramaturgi Eija-Irmeli Lahti oli loihtinut kiusaamisteemaa pulpahtelevan ainutlaatuisen version Liian paksu
Valokuvaaja ja kuvataiteilija Antti Hintsan tavoitteena on löytää ihmisiä, joilla on jollakin tapaa erityinen suhde metsään. Heistä noin viidenkymmenen tarinat päätyvät Kotini on metsä -nimiseen kirjaan.
Sanomalehtien liiton Paikallislehtikilpailun finalistit julkistettiin keskiviikkona. Järviseudun Sanomat kisaa yksipäiväisten paikallislehtien sarjan voitosta Perhonjokilaakson, Haapavesi-lehden,

Lakko päättyi keskiviikkona aamupäivällä. Järviseudun Sanomien jakelu palaa normaaliksi ensi
UNELMOIKAA ja toteuttakaa haaveet. Olkaa itsekkäitä ja tehkää hyviä valintoja,
Perjantaina Kivitipussa tanssitaan Ässien tahdissa ja lauantaina vuorossa onkin rokkia
Evijärven kunnan vaakunassakin kalat ovat enemmän ilmassa kuin vedessä, vähintään
ENERGIAYHTIÖ Fortum on lisäämässä omistustaan saksalaisesta jättiyhtiöstä Uniperista. Kaksi vuotta
SISKO Istanmäen tekstin pohjalta dramaturgi Eija-Irmeli Lahti oli loihtinut kiusaamisteemaa
Valokuvaaja ja kuvataiteilija Antti Hintsan tavoitteena on löytää ihmisiä, joilla
Sanomalehtien liiton Paikallislehtikilpailun finalistit julkistettiin keskiviikkona. Järviseudun Sanomat kisaa yksipäiväisten
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.