Järviseudulle tulossa geokätköily-tapahtumia
Geokätköilyyn on mahdollista tutustua Kivitipussa 30. maaliskuuta, ja huhtikuussa kätköilijöitä kutsutaan Vimpeliin siivoustalkoisiin. Ensi vuonna Lappajärvelle suunnitellaan harrastuksen suurtapahtumaa.

Kortesjärven pelimannien pitkäaikainen johtaja ja kunnan entinen liikunta-, raittius- ja nuorisosihteeri Tauno Koivunen täytti 90 vuotta Taunon nimipäivänä 28. elokuuta.
Teatteri Lapuan näyttämöllä tulee lauantaina ensi-iltaan komediallinen monologi Kahvi mustana, kiitos! Näytelmän lavastus- ja pukusuunnittelussa ja tarpeistonvalmistajana työskentelee kortesjärveläislähtöinen Milla Uitto. Tampereella vaikuttavan rekvisitöörin kädenjälkeä voi nähdä myös television puolella, kuten viime vuonna päättyneessä Uudessa päivässä ja komediasarjoissa Pirjo ja Kellot soi.
OLEN saanut useita kyselyjä kortesjärveläisten oppilaiden koulunkäynnin tulevaisuuteen liittyen ja haluankin tässä vaiheessa selventää Kauhavan
Täytyy heti alkuun oikaista, että nyt haussa oleva ympäristölupa ei lisäisi Purmojärven kuormitusta, sillä hakemushan
Jokainen kuljettaja on vastuussa omasta ajokunnostaan, mutta tarve sen pohtimiseen herää usein vasta iän myötä. Liikenneturvan kyselystä selviää, että yhdeksän kymmenestä ikäkuljettajasta miettii ajokuntoaan edes joskus. Useimmiten ajokuntoa pohditaan väsyneenä tai kun ajokeli on huono. Moni kertoo huomanneensa vasta jälkikäteen, että ajamaan ei välttämättä olisi pitänyt lähteä siinä kunnossa, missä oli.
Yli 60 lasta ja nuorta aloittaa tänä syksynä Järvilakeuden kansalaisopistossa tavoitteellisen teatteriharrastuksen teatteri-ilmaisun ohjaaja Linda Huhtaluhdan opissa.
Loka-marraskuun vaihteen Kauhava-viikon teemana on Valo. Järjestävät etsivät sitä varten valaistavaa latoa Kauhavan ja Ylihärmän väliltä sekä valaistavaa traktoria tai puimuria.
Viime viikolla postiluukustani tuli Aluehallintovirastosta kirje, jossa tiedotettiin asianosaisia Purmojärven rannan asukkaita Mantelan Turve Ay:n

Geokätköilyyn on mahdollista tutustua Kivitipussa 30. maaliskuuta, ja huhtikuussa kätköilijöitä
Kortesjärven pelimannien pitkäaikainen johtaja ja kunnan entinen liikunta-, raittius- ja
Teatteri Lapuan näyttämöllä tulee lauantaina ensi-iltaan komediallinen monologi Kahvi mustana,
OLEN saanut useita kyselyjä kortesjärveläisten oppilaiden koulunkäynnin tulevaisuuteen liittyen ja
Täytyy heti alkuun oikaista, että nyt haussa oleva ympäristölupa ei
Jokainen kuljettaja on vastuussa omasta ajokunnostaan, mutta tarve sen pohtimiseen
Yli 60 lasta ja nuorta aloittaa tänä syksynä Järvilakeuden kansalaisopistossa
Loka-marraskuun vaihteen Kauhava-viikon teemana on Valo. Järjestävät etsivät sitä varten
Viime viikolla postiluukustani tuli Aluehallintovirastosta kirje, jossa tiedotettiin asianosaisia Purmojärven
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.