Taikakuu nousee Kivitipun stagelle lauantaina!
Reippaan sadan keikan vuosivauhtia pitävä Taikakuu on kiinnittänyt itsensä vahvasti iskelmäkansan sydämiin.

–Pohjois-Pohjanmaalta on näyttöä siitä, miten kätköreitistöt ja eri tyyppiset kätköt vetävät kävijöitä kaukaakin, Hannu Österberg toteaa viitaten kotiseutuunsa. Hänen johtamaksa Geopolku ry on toteuttanut geokätköreittejä eri paikkakunnille yhteistyössä kuntien kanssa.
–Nämä on otettu kunnissa vastaan myönteisesti. Mainosarvo menee matkailijan mukana minne hän meneekin, ja rahaa jää kuntaan. Harrastuksen ympärillä pyörivät isot rahat.
Sari Kujala ja Elina Järvinen toivat Evijärvelle viime keskiviikkona terveiset Rokualta. Se on Suomen ainoa Unesco Global Geopark -statuksen saanut paikka.
Rokua-brändin alla ovat Muhoksen, Utajärven ja Vaalan kunnat. Pienet kunnat yhdistivät voimansa nähtyään, että matkailu voisi auttaa niitä selviytymään. Ne eivät käytä rahaa itsensä epätoivoiseen markkinointiin, vaan ainoastaan yhteiseen Rokua-brändiin.
NUORUUDENYSTÄVYSTEN tarinointi sen aikaisessa kokoontumispaikassa, Unelan talossa Paalijärvellä, kasvoi elokuvaprojektiksi. Lähes kahden vuoden työ huipentuu, kun 45-minuuttinen Kipinöitä Unelan takasta saa ensi-iltansa 14. syyskuuta kello 16 Paalijärven tanssilavalla.
Jokainen kuljettaja on vastuussa omasta ajokunnostaan, mutta tarve sen pohtimiseen herää usein vasta iän myötä. Liikenneturvan kyselystä selviää, että yhdeksän kymmenestä ikäkuljettajasta miettii ajokuntoaan edes joskus. Useimmiten ajokuntoa pohditaan väsyneenä tai kun ajokeli on huono. Moni kertoo huomanneensa vasta jälkikäteen, että ajamaan ei välttämättä olisi pitänyt lähteä siinä kunnossa, missä oli.
SYYSKUUN aikana Alajärven kirjaston lukusalissa voi palata kesän tunnelmiin kuvataideyhdistyksen Keskikesällä-näyttelyn myötä. Uuno Kailaan saman niminen runo toimii teosten otsikkona ja niitä kokoavana tekijänä.
YRITTÄJÄNPÄIVÄ käynnistyi Alajärvellä yrittäjien aamiaistilaisuuden merkeissä. Jotta yrittäjiä ja työntekijöitä riittäisi seutukunnassa jatkossakin, käynnistyy syksyn aikana kaksivuotinen Työ etsii tekijäänsä -aluemarkkinointihanke, kertoi Jpyp:n toimitusjohtaja Vesa Alanko-Luopa. Kilpailu osaavista työntekijöistä ja asukkaista on kovaa tällä hetkellä.
KUN Japon valokuituverkko laajenee, liikkuu pitkin Järviseutua oranssinpunainen, asuntovaunun näköinen koppi. –Moni on tullut ovelle kurkkaamaan ja todennut: Jaa, täällä on nainen! Sitten on ollut hetken hiljaista, kun tulija ei ole tiennyt mitä sanoa, naurahtaa valokuitua alihankintana Japolle hitsaava Tiina Kytölä.
Vimpelin ja Lappajärven metsästysseurojen yhteislupa karhuun tuli käytettyä keskiviikkoaamuna, kun lähes 200-kiloinen uroskarhu kaadettiin Patanan tekojärven rannalla lähellä Sääksjärveä.

Reippaan sadan keikan vuosivauhtia pitävä Taikakuu on kiinnittänyt itsensä vahvasti
–Pohjois-Pohjanmaalta on näyttöä siitä, miten kätköreitistöt ja eri tyyppiset kätköt
Sari Kujala ja Elina Järvinen toivat Evijärvelle viime keskiviikkona terveiset
NUORUUDENYSTÄVYSTEN tarinointi sen aikaisessa kokoontumispaikassa, Unelan talossa Paalijärvellä, kasvoi elokuvaprojektiksi.
Jokainen kuljettaja on vastuussa omasta ajokunnostaan, mutta tarve sen pohtimiseen
SYYSKUUN aikana Alajärven kirjaston lukusalissa voi palata kesän tunnelmiin kuvataideyhdistyksen
YRITTÄJÄNPÄIVÄ käynnistyi Alajärvellä yrittäjien aamiaistilaisuuden merkeissä. Jotta yrittäjiä ja työntekijöitä
KUN Japon valokuituverkko laajenee, liikkuu pitkin Järviseutua oranssinpunainen, asuntovaunun näköinen
Vimpelin ja Lappajärven metsästysseurojen yhteislupa karhuun tuli käytettyä keskiviikkoaamuna, kun
Järviseudun Sanomat on Etelä-Pohjanmaan Järviseudulla kerran viikossa ilmestyvä puolueeton paikallislehti. Levikiltään Järviseudun Sanomat on Suomen suurin viikoittainen paikallislehti. Ilmestymispäivä on keskiviikko.
Olemme uudistaneet nettisivumme, ja haluaisimme kovasti tietää mielipiteesi. Voit antaa tähän myös muuta palautetta, voit olla mukana kehittämässä sivuja eteenpäin. Halutessasi voit jättää yhteystietosi, jos haluat yhteydenottomme asiaan. Lämmin kiitos! Voit myös vastata nimettömänä.